torstai 29. marraskuuta 2012

#59 Pennut on ihania...

...kun ne nukkuu ;) Ei vaan, on ne ihania muutenkin! Hilla on ollut nyt muutaman viikon aikana pari yötä meillä, kun sen oma äippä on ollut töissä eikä ole halunnut yötä vasten jättää pentua yksin kotiin. Hilla on ollut kuin kotonaan (onhan tämä sen syntykoti) ja sulautuu laumaan niin etten edes huomaa että se on täällä. Neljän kettuterrierin, joista kaksi on 10 viikkoisia, kanssa elo voisi olla vaikeaa, mutta meillä on kyllä sujunut nämä vierailut paremmin kuin hyvin. Aikuiset koirat osaavat käyttäytyä ja pennut ovat helppoja. Sänky vaan alkaa olemaan hieman täynnä kun neljä koiraa haluaa nukkua pitkin pituuttaan peiton alla ;)


Meillä odotellaan jo kovasti lunta ja kunnon talvea. Tämä synkkä, sateinen syksy saisi jo väistyä ja tulla kunnon paukkupakkaset ja lumisateet. Ja mitä nyt säätiedotuksia netistä selasin luulenpa, ettei tarvitse kauan enää odottaa. Tänään itse asiassa päivällä satelikin muutama milli lunta. Laitoin tänään ensimmäiset joulukoristeetkin jo, laitoin jouluvaloja muutamaan lyhtyyn pihalle ja sisällä ripustin aivan ihanan sydän-koristeen ikkunaan jossa on myös led-valot sisällä. Ensi viikolla sitten laitetaan jo virallisempia joulukoristeita, eli kyntteliköitä ja vähän joulupalloja ja liinoja.

Olen rehellisesti sen kaikille myöntänyt että olen aivan joulufriikki. Joulun odotus alkaa yleensä jo marraskuussa, ja aloitan joululahjojen ostamiset hyvissä ajoin. Tänäkin vuonna aloitin marraskuun alussa valmistelut ja osa lahjoista onkin jo hankittuna. Mitä lähemmäksi joulu tulee sen suuremmaksi muuttuvat valmistelut. Jouluaattona puen koirat tonttuasuihin ja pistän itsekin jouluiset vaatteet päälle, ja niin voi joulunodotus alkaa. Katsotaan millaista jouluhömpötystä tänä vuonna on luvassa, mutta voin vannoa ettei se ainakaan kalpene viime vuoden joululle ;)
 
Joulu 2011 ;)

Tänään varasin ensimmäisen rokotusajan Simolle ja Hillalle. Parin viikon päästä pennut saavat siis ensimmäisen rokotteensa, ja sen jälkeen voidaan alkaa tutustua vähän naapurihuudeihinkin kun nyt ollaan vain kierretty omaa tonttia ympäri. Simon tarvitsee varmaankin lähteä pantaostoksille ennen sitä, sillä musta jotenkin tuntuu ettei se tahdo pukeutua Veeran ja Laran vanhoihin pantoihin... Täältä kun ei oikein muuta löydy kuin vaaleanpunaisia blingbling-pantoja :D

Seuraavaksi luvassa sitten erikoispostaus, pysykää siis kuulolla! Hauskaa joulunodotusta kaikille :)


tiistai 27. marraskuuta 2012

#58 Synkkääkin synkempi syksy

//Muoks. Kirjoitin tätä tekstiä sunnuntaista asti, mutta tämä on julkaistu vasta tiistaina (vaikka hassu blogi väittää että maanantaina)!

Otsikko kertookin ajatukseni aika täydellisesti. Rakastan oikeastaan kaikkia Suomen vuodenaikoja mutta tämä syksy on ollut poikkeuksellisen väsyttävä ja raskas. Ehkä syynä on ollut se, ettei kunnollista kesääkään ollut enkä saanut nauttia auringon valosta tarpeeksi. Olen yrittänyt piristää itseäni tankkaamalla vitamiineja (varsinkin D-vitamiinia) mutta tuntuu aika turhalta, kun 9 tunnin yöunien jälkeen olo on kuin ei olisi nukkunut ollenkaan.

Tässä syksyssä ja väsymyksessä kamalinta on se, ettei syksy ja vesisateet tunnu vaikuttavan koiriin mitenkään! Kun itse mieluummin vaipuisin peiton alle jo alkuillasta, katselee minua kolme paria nappisilmiä sen näköisenä että vielä voitais käydä ainakin lyhyellä pissalenkillä. Meillä koirat tykkäävät liikkua pienessä sateessakin kunhan on sadetakit päällä. Näin syksyisin meillä on aina heijastinliivit/takit koirilla päällä, jotta autoilijat huomaisivat koirat kun esimerkiksi ylitetään suojatietä. Itselläni on myös aina heijastimia takissa ja lisäksi kiinnitän koiriini sellaiset vilkkuvat valot.

Meillä on tällainen Hurtta Lifeguard sadetakki, jossa on paljon heijastimia.
Tällainen huomioliivi löytyy myös, on helppo pukea eikä häiritse koiran menemistä.

Tarkoitus olisi vielä hankkia joitain heijastintuotteita koirille, koska tiedossa on kuitenkin pitkä talvi ja pimeässä lenkkeilyä on luvassa vielä useamman kuukauden ajan. Olen miettinyt seuraavanlaisten tuotteiden hankkimista, täytyykin mennä Loimaan Zoojattareen sovittamaan näitä koirille ja itselle :)

Hurtta Lifeguard puolikuristava heijastinpanta

Hurtta Lifeguard heijastava köysitalutin


Hurtta Lifeguard heijastinsetti, tällainen on kyllä ostoslistan nro 1!

maanantai 26. marraskuuta 2012

#57 Nyt on näyttelyasu valmiina Messukeskusta varten!

Kuten aiemmin kirjoittelin, kävin ostamassa pari viikkoa sitten jakkupuvun tulevaa Helsingin messukeskuksen Helsinki Voittaja -ja voittajanäyttelyä varten. Vaikka asu oli ihana, uupui siitä vielä kauniit kengät, joten lähdin bongailemaan verkkokaupoista asuun sopivia ballerinoja, ja löysinkin kahdet ihan täydelliset kengät! Nyt on molemmille päiville eriväriset kengät. Odotan tulevaa näyttelyviikonloppua suurella innolla :) Asukokonaisuus on hankittu H&M:ltä ja Veromodasta.



perjantai 23. marraskuuta 2012

#56 Koirat valokuvastudiossa :)

Kävimme kolmisen viikkoa sitten koirien kanssa valokuvastudiossa, jossa otettiin kuvia kaikista koirista. Olen ollut Veeran kanssa aiemminkin kyseisessä paikassa, kun otettiin Veeran kaksivuotiskuvia. Kuvat onnistuivat silloin niin kivasti että todettiin, että sama "luotto-valokuvaaja" saa hoitaa valokuvaamisen tälläkin kertaa :) Tässä muutama onnistuneimmista otoksista. Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille!

PS. Jos jollakulla on ehdotuksia seuraavaan erikoispostaukseen, otan niitä mielelläni vastaan! 60. postaus olisi tarkoitus olla erikoispostaus ja mulla on aihe vielä hieman hakusessa! Eli ehdotuksia otetaan vastaan :)





keskiviikko 21. marraskuuta 2012

#55 Talo hiljeni kerralla kun pennut lähtivät uusiin koteihinsa.

Kuten blogia pidempään seuranneet ovat voineet lukea, kaikki pennut ovat löytäneet jo ajat sitten omat kotinsa ja nyt ovat kaikki pennut matkustaneet uusiin koteihinsa. Hilla lähti viime viikon keskiviikkona, Hilla muutti Stiinan kaveriksi Loimaalle ja jäi sijoitukseen. Hillaa tulen näkemään paljon, sillä Stiina joutuu välillä olemaan työreissuissa ja silloin Hilla tulee meille hoitoon. Ensi keväänä mennään Hillan ja Stiinan kanssa varmasti johonkin pentunäyttelyyn ja mätsäriin treenailemaan tulevia koitoksia näyttelykehissä. Hillan lähtiessä fiilikset eivät olleet mitenkään surulliset, sillä tiesin että nyt ei toivoteta hyvää loppuelämää saatika hyvästejä, vaan onnea uudelle perheelle ja nähdään taas :)

Perjantaina oli Zaran vuoro lähteä uuteen kotiinsa. Perhe Salminen tuli noutamaan pentuaan siinä neljän maissa. Kävimme läpi kirjoittamani pentuohjeen, katsoimme Zaran mukana tulevat tavarat ja allekirjoitimme kauppakirjan. Zaralle vielä viimeiset pusut ja niin oli toinenkin pentu lähtenyt uuteen kotiinsa. Jostain syystä tämän toisen pennun lähtö otti paljon koville kuin Hillan. Ehkä syy on siinä, ettei me tulla niin tiiviisti pitämään yhteistyötä kuin Hillan perheen kanssa. Mutta muutaman tirautetun kyyneleen jälkeen sainkin jo ensimmäisen kuvan puhelimeeni Zarasta uudessa kodissa, ja murheet unohtui sen siliän tien :) Zaran kanssa olisi tarkoitus mennä yhteiselle pentukurssille Jokioisille, ja perhe lupasi aina silloin tällöin tuoda pentua trimmattavaksi minulle joten tulen häntäkin varmasti aina silloin tällöin näkemään.

Simo-poika jäi kaikkien mutkien kautta kotiin kasvamaan. Aluksi olin ajatellut etsiväni sille osaomistuskodin, mutta ajatukset muuttuivat matkan varrella ja lopulta päätös Simon kotiin jäämisestä alkoi tuntua parhaimmalta vaihtoehdolta. Lisäksi kun olen katsellut pentujen kehitystä, olen voinut ilokseni todeta, että Simo on näyttänyt kaikista lupaavimmalta näyttelyuraa ja mahdollisesti jalostuskoiran uraa ajatellen. Minulla on kuitenkin parhaat mahdolliset puitteet kasvattaa se täällä kotona ja vaalia sekä kasvattaa siitä juuri sellainen kuin itse haluan. Katsotaan, miten tulevaisuudessa alkaa lauma taas muotoutumaan, mutta tällä kokoonpanolla mennään nyt :)

Näin on taputeltu Kennel Emmetfoxin ensimmäisen pentueen stoori "kirjan kansiin" - blogissa tullaan varmasti seuraamaan pentujen kehitystä, ja varsinkin kotona asuvan Simon kommelluksia tulen varmasti blogissa kirjoittelemaan useinkin. Seuraava pentue on suunnitteilla kennelille aikaisintaan ensi vuoden syksyksi. Mutta sitä en mene vannomaan, tuleeko nelijalkaisten perheenjäsenten määrä pysymään vakiona siihen asti... ;)


Tyhjin käsin ei oo tarvinnut pentujen lähteä, tässä pentupakkauksen sisältöä :)


Simo 8 viikkoa :)

Hilla 9 viikkoa, nätti tyttö jo!

Viimeisiä yhteisiä leikkihetkiä, kolmikko koolla :)


Tytöt painivat "kuin viimeistä päivää" ;)

Lara-tätikin tykkää leikkiä pentujen kanssa


Sohvalla on hyvä ottaa välihuilit kun uni iskee!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

#54 Pikakuulumisia

Pahoitteluni että blogikirjoituksia on tullut tällä viikolla vasta yksi ja sekin oli lyhyt postaus. Loppuviikko oli kamalaa kiirettä, esimerkiksi perjantaina minulla oli lähes minuutti aikataulu koko päivän. Mutta kerron nyt pikaisesti loppuviikon tapahtumista. Huomenna on luvassa tarkempi postaus vielä pentujen lähdöstä ja omista fiiliksistä.

Torstaina Simo ja Zara viettivät viimeistä yhteistä päiväänsä, ja minä vietin päiväni töiden jälkeen Turussa etsien vaatteita Helsingin Voittaja-näyttelyyn. Löysinkin aivan ihanan jakkupuvun, mistä olen superinnoissani! Vielä tarvitsisi nyt pikaisesti tilata kengät niin messari-asu on valmis. Perjantaina sitten koitti päivä jolloin Zaraa tultiin hakemaan. Zaran perhe oli odottanut jo monta viikkoa että saisivat hakea pennun kotiin, joten olin tietysti superonnellinen että lopultakin se päivä koitti kun perhe saa pentunsa kotiin :)

Lauantaina koirat lähtivät vanhempieni luokse hoitoon maalle, jossa Veera olikin jo valmiina odottamassa. Lara ja Simo pääsivät riehumaan Veeran ja Brunon kanssa ja minä lähdin työpaikan pikkujouluihin Turkuun. Ilta oli hauska ja oli kivaa nähdä työkavereita pitkästä aikaa joita näkee muuten harvoin. Äidillä oli mennyt koirien kanssa hyvin, ja koirat olivat olleet ilmeisesti tosi kiltisti. Muutamat vahinkopisut oli Simo tehnyt lattialle mutta tosi reippaasti se osaa tehdä asiansa jo pihalle. Saavuttuani yöllä (tai pikemminkin aamulla) nappasin koirat vanhempieni sängystä ja aamusta herättiinkin sitten kaikki neljä vanhasta lapsuuden huoneestani :)

Tämä päivä meni pitkälti Kojonkulmalla, meillä oli Tupperware-kutsut ja Simo sai paljon rapsutuksia ja pusuja vierailta. Kotiin saavuttiin koko porukan voimin siinä viiden aikoihin. Alkuillasta kävin vielä katsomassa uusimman Twilight-leffan paikallisessa elokuvateatterissa ja koirat jäivät ensimmäistä kertaa kolmestaan kotiin keskenään niin, että Simokin oli koko asunnossa eikä omassa häkissään. Kun tulin kotiin, hieman pelotti avata eteisen ovi mutta pelko oli turhaa - joka paikka oli hieman sekaisin mutta mitään ei oltu syöty eikä tuhottu. Sähköjohdot tosin nostin suosiolla ylös, sillä muistan liian hyvin Veeran pentuaikaisen johtojen syömis intohimon :)

Huomenna koirat saavat olla sitten työpäiväni ajan keskenään. Hieman jännittää jättää ne keskenään mutta ei siinä muukaan auta :D Ruokatunnilla tietysti tulen koiria taas katsomaan, joten keskenään ne joutuvat olemaan kerrallaan noin neljä tuntia.

Alla muutama äidin (Iphonella) ottama kuva kolmikosta eiliseltä :)





keskiviikko 14. marraskuuta 2012

#53 Niin lensi ensimmäinen pikkulintu pesästä...

Hilla, viralliselta nimeltään Emmetfox Sleeping Beauty, muutti tänään Stiinan luokse sijoitukseen. He asustavat vain noin viiden kilometrin päässä meistä, mikä on ihan huippua! :) Hilla tulee vierailemaan meillä aina silloin tällöin kun Stiina on työreissussa, ja varmasti muutenkin tullaan usein näkemään, joten ei toivoteltu hyvästejä vaan hyvää alkavaa yhteistä taivalta ja nähdään pian! :)

Hilla lähti reippain mielin (ja runsain eväin ;D) syntykodistaan ja kuulemani mukaan oli reippaasti tutustunut uuteen ympäristöön ja alkanut leikkiä uusilla leluillaan uudessa kodissa. Sisarukset täällä kotona vähän ihmettelivät mihin se sisko oikein lähti, mutta niin jatkui leikki ja riehuminen täälläkin muutaman minuutin jälkeen.


maanantai 12. marraskuuta 2012

#52 Kesäisiä muistoja

Tilasin tänään Ifolorista erilaisia kuvatuotteita ja samalla tuli selailtua kuvakansioita koneelta oikein olan takaa. Eipä mulla paljon muita kuvia olekaan kuin koirien kuvia. Ajattelin tehdä tällaisen (tekstiltään) lyhyen postauksen, johon laitan mielestäni ihanimpia kuvia kesältä. Paljon kivoja muistoja kuviin kaapattuina :)


Yksi (harvoja) aurinkoisia kesäpäiviä :) 8.6.2012

Samaisena päivänä otettu kuva, Veera on niin kaunis <3

Lara pääsi myös linssiludeksi, 8.6.2012

On se niin söpö, ja ihan vauva vielä!

Veera nauttii kesästä kotisohvalla :)

Mätsäreissä toukokuussa, tällöin sattui myös oikein ihana keli!

Veera poseeraa mätsäreissä :)

Laran meno oli vielä hieman riehakasta, mutta tässä yksi onnistunut liikekuva mätsäreistä.

Loppujen lopuksi Lara olikin tosi taitava, punaisten pentujen neljäs!

Mutta päivän tähti oli ehdottomasti Veera, joka oli loppujen lopuksi BIS4!

Lara menestyi loppukesän virallisissa näyttelyissä, Tampereella Lara sai toisen sertinsä, oli paras narttu ja lopulta rotunsa paras!

Raision näytelmissä oli kesän ainoa hellepäivä, hiki virtasi ja me hymyiltiin kilpaa auringon kanssa :) Lara sai tässä näyttelyssä ensimmäinen sertinsä ollen paras narttu ja lopulta VSP!

Pikkasen häikii handleria mutta Lara on vaan niin paras <3 Ja pokaalit kiiltää ;)


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

#51 Isänpäivä-vierailua :)

Tänään lähdettiin pentujen kanssa Kojonkulmalle viettämään isänpäivää oman isäni & isoisäni kanssa. Pennut matkasivat tuttuun tapaan kuljetusboksissaan ja matka sujui hienosti. Perillä pennut pääsivät leikkimään Laran ja Veeran kanssa sekä tutustumaan uuteen taloon. Bruno-vanhus ei hirveästi lämmennyt pennuille vaan tyytyi katselemaan tilannetta hieman sivusta. Pennut ottivat boksissaan päikkärit meidän nauttiessa ihanasta ruoasta. Pennut olivat reippaita koko vierailun ajan ja kotona uni maistuikin päivän seikkailuiden jälkeen :)

Pennut osaavat tehdä hienosti jo asioitaan pihalle, eikä täällä kyllä ole tarvinnut siivota jätöksiä sisältä kuin muutaman kerran päivässä. Pääosin pennut tekevät asiansa pihalle, mutta öisin ei vielä pidätyskyky kestä odottaa 8h yöunia :) Sitä varten on sitten sanomalehtiä häkissä. Pennut syövät nyt neljä kertaa päivässä kiinteää ruokaa ja vesikuppikin on löytynyt häkistä. Vielä on maitobaarikin ollut auki muutamia kertoja päivässä, mutta pääosin pennut elävät jo kiinteällä ruoalla. Tiistaina Veera lähteekin maaseudun rauhaan ja Lara tulee vaihdokkina tänne pentujen seuraksi. Toivottavasti näin saan Veeran maidontuotannon loppumaan.

Olen kyllä niin onnellinen pentujen tulevista omistajista! Perheet vaikuttavat järkeviltä, ja supermukavilta! Olen saanut tutustua heihin hyvin, kun he ovat käyneet katsomassa omaa pentuaan useampaan kertaan. Ensi viikolla pennut sitten lähtevät, Hilla lähtee keskiviikkona ja Zara perjantaina. Laitan sitten tarkemmat esittelyt uusista perheistä kun pennut ovat lähteneet, ja olen varmistanut että omistajille sopii että mainitsen heistä blogissani :)

Hilla uuden äippänsä kainalossa :)

Simo 7 vkoa, edelleen näyttää hyvältä ;)

Zaralle tuli uni, sohvalla on pehmeä nukkua :)

Sisarukset unilla sohvalla :)

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

#50 Seitsemän viikkoa on mennyt liian nopeasti!

Pennut ovat tänään seitsemän viikkoa vanhoja ja kyllä täytyy ääneen todeta että aika on mennyt ihan liian äkkiä! Ensi viikolla tytöt muuttavat jo uusiin koteihin. Hieman jo on sellainen haikea olo, kun tietää että tytöt lähtevät ja asunto hiljenee. Mutta tietysti oloa helpottaa kun tietää, että pennut pääsevät ihaniin koteihin. Ja Hillahan menee sijoitukseen, ja asuu melko lähellä meitä, joten sitä näen jatkossakin usein. Ex-Lumin, nykyisen Zaran omistajatkin lupasivat tuoda Zaraa trimmattavaksi minulle joten sitäkin näen sitten aina silloin tällöin :)



Simo jää onneksi synnyinkotiinsa piristämään minun ja Veeran arkea. :) Täytyy vaan tuo "napanuora" katkaista äidin ja Simon välillä, joten voi olla että Veera lähtee Kojonkulmalle vähän lepäilemään ja Lara tulee Simon seuraksi kaupunkiin. Veera imettää pentuja edelleen pari kolme kertaa päivässä, joten päätin että muutama päivä ennen pentujen luovutusta saa Veera lähteä maalle, jotta pennut ovat varmasti vieroitettu emostaan ennen luovutusta. Ei ole kiva luovuttaa pentuja suoraan Veeran tissiltä. Ja koska Simo jää kotiin kasvamaan on entistäkin tärkeämpää että Veera lakkaisi imettämästä sitä ja että maidontuotanto loppuisi.



Pennut eivät oikein viihtyisi enää pentuaitauksessaan, joten olen yrittänyt pitää niitä mahdollisimman paljon meidän kanssa olohuoneessa ja muualla asunnossa. Takapihalla ollaan käyty, ekan kerran heti aamulla ja viimeisen kerran vielä illalla, ja pennut osaavat tehdä asioitaan jo ulos. Tänään oli aamulla lunta maassa kun heräsimme, joten pennut näkivät ensi kertaa lunta. Ja pitihän sitä lunta myös maistella ja ilmeisesti hyvälle maistui :)


Loppuviikosta tarkoitus olisi totuttaa pentuja kulkemaan hihnassa, ja viedä heitä etupihalle tutustumaan isoon suureen maailmaan. Kävin ostamassa pennuille omat pannat ja hihnat Loimaan Zoojattaresta, jotka pennut sitten saavat mukaansa kun täältä lähtevät. Ja Simo sai tietysti myös oman hihnan ja pannan, meillä on lähinnä vaaleanpunaisia pentupantoja valmiina, joten Simo saa uudet pannat ettei tarvitse ihan tytöksi pukeutua ;)



maanantai 5. marraskuuta 2012

#49 Hillalle on löytynyt mahtava sijoituskoti!


Tämä kaunis tyttönen, oikealta nimeltään Emmetfox Sleeping Beauty, on löytänyt itselleen kodin. "Hilla" muuttaa Stiinan luokse sijoitukseen Loimaalle ihan lähelle synnyinkotiaan. Olen superinnoissani saadessaan tämän kauniin pennun lähelle ja vielä entuudestaan tutulle ihmiselle! Ensi viikon alussa lähtee Hillakin uuteen kotiinsa :)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

#48 Lumi on löytänyt itselleen kodin!

Emmetfox Snow White "Lumi" on löytänyt itselleen kodin Jokioisilta, mukava perhe kävi sitä eilen katsomassa ja tänään tuli soitto että he ottavat Lumin. :) Lumi lähtee ilahduttamaan heidän arkeaan 16.11.2012 :)


lauantai 3. marraskuuta 2012

#47 Pennunkatsojia ja kasvistikkuja!

Pennut saivat eilen ensimmäiset "kasvistikkunsa" pureskeltavaksi ja hyvin näyttivät maistuvan... Mutta vielä paremmalle maistui kaverilta varastettu luu, mutta niinhän se sanontakin menee, ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella...



Pennut kasvavat kyllä silmissä. Niiden persoonallisuudet erottuvat jo ihan selkeästi, ja huomaa kyllä energiatasojenkin erot. Hilla on ehdottomasti porukan aktiivisin jäsen, kun taas Lumi on melko rauhallinen tapaus (aikalailla äitinsä luonteinen). Simo on ehkä touhukkain, se jaksaa syödä samaa luuta vaikka kuinka kauan tai jyrsiä maton reunaa... Lumi on porukan sosiaalisin ja tykkää eniten sylissä olemisesta ja rapsutuksista.


Tuli kyllä tänään taas todistettua useampaan kertaan että pennut ovat kyllä aivan mahdottomia sylivauvoja (mistäköhän sellainen mahtaa johtua? ;D). Kun on riehumiset riehuttu pennut simahtavat aina mieluiten jonkun syliin, vaikka vieraan ihmisen... Eikä siitä sitten niin vain lähdetä kun pennut nukkuvat umpiunessa kyljellään sylissä :)


Täytyy tähän väliin kehua Suomen Kennelliiton todella nopeaa toimintaa! Pennut sirutettiin keskiviikkona, ja laitoin pentujen rekisteröintihakemuksen Internetin kautta Kennelliittoon heti keskiviikkona. Torstaina maksoin rekisteröintimaksut ja perjantaina oli postilaatikossa pentujen paperit! Jalostustietokannassa pennut näkyivät heti maksun jälkeen eli torstaina. Tässä linkki pentujen tietoihin Jalostunetissä; http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=EMMETFOX&R=12



 Viikonloppuna on käynyt taas paljon pennunkatsojia. Tänään pentuja kävi omien sukulaisten lisäksi katsomassa mukava perhe, joka otti minuun yhteyttä aiemmin viikolla. Katsotaan, lähteekö joku pennuista heidän luokseen asumaan vai ei :) Huomenna olisi luvassa lisää vieraita :) Viikonlopun aikana olisi vielä tarkoitus kirjoitella pentuopasta ja ehkä tehdä vähän koulujuttujakin. Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille!