keskiviikko 5. helmikuuta 2014

#168 D-pennut kasvavat silmissä

D-pennut kasvavat silmissä! D-pennut ovat siis 12.8.2013 syntyneet pennut, kolme narttua ja kolme urosta, jotka syntyivät lainanartulleni Nirpulle. Pennut ovat kaikki löytäneet ihan mahtavat, aktiiviset kodit ja olen tosi iloinen että jokainen koti on pitänyt minuun yhteyttä ja olen saanut seurailla pentujen kehitystä kuvien ja viestien kautta :) Tässä postauksessa kerron vähän mitä jokaiselle pennulle kuuluu.

Emmetfox Design To Foxrod "Kerttu"

Kettu asustelee Laitilassa Johannan luona ja on meidän yhteinen projektimme :) Kerttu on kasvanut oikein sieväksi ja suloiseksi nartuksi, se on erinomaisen kokoinen (säkäkorkeus n. 34 cm tällä hetkellä) ja rakenteeltaan näyttää myös hyvin lupaavalta. Luonteeltaan se on aktiivinen ja kiltti, uudet jutut saattavat joskus vähän jännittää mutta muuten oikein ihastuttava pikkuneiti :)


Emmetfox Drop Dead Diva "Hertta"

Hertta asustelee Punkalaitumella sijoituksessa Teijan ja Vesan hyvässä hoivassa. Hertta on kasvanut isoksi ja iloiseksi kettuterrierin aluksi, jolta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu! Hertta on aloittanut pentukoulun ja onkin osoittautunut varsin taitavaksi kurssilaiseksi. Hertan kanssa käytiin myös vuoden vaihteessa ensimmäistä kertaa mätsäreissä joissa hän käyttäytyi hienosti saaden punaisen nauhan ja päästen viiden parhaan joukkoon suuressa penturyhmässä! Herttaa näen varmaan näistä pennuista useimmiten, ja mielenkiinnolla jään odottamaan millainen siitä kasvaa isona :)


Emmetfox Dream Catcher "Tyyne"

Tyyne asustelee Helsingissä Suvin ja Juhan lemmikkinä. Tyyne omistajineen on myös menossa pentukurssille, hienoa! :) Kaikinpuolin Tyyne vaikuttaa olevan elävä kopio äidistään Nirpusta, iloinen ja reipas tyttönen. Tyyne on saanut myös paljon koirakavereita ja päässyt myös tutustumaan maaseudun elämään. Tyynen korvat ovat nousseet pystyyn, mutta lemmikin elämää se ei mitenkään häiritse ja pystyt korvat tekevät siitä entistä suloisemman näköisen :)


Emmetfox Dirty Little Secret "Paavo"

"Paavo-Peterson" on muiden sisarustensa tapaan todella iloinen ja reipas touhottaja, joka ilostuttaa perhe Vuorisen arkea Hirvikoskella. Paavo on oppinut hienosti Nean toimesta seisomaan ja istumaan ja treenit jatkuvat :) Paavo käväisi myös tammikuun alussa mätsäreissä sijoittuen hienosti sinisten pentujen toiseksi! Mätsäreissä poitsu käyttäytyi kun olisi aina siellä ollut esiintyen upeasti. Mielenkiinnolla jään seuraamaan myös Paavon kehitystä, tällä hetkellä vaikuttaa ainakin täydelliseltä..! :)


Emmetfox Diamond Heart "Osku"

Osku asustaa Teuvassa Merjan silmäteränä. Osku on kasvanut vallan upeaksi ja reippaaksi kettuterrieriksi. Osku on päässyt jo hieman tutustumaan metsästyskoiran elämään ja haukkunut jo hienosti riistaa. Lisäksi Osku käy koulutuksissa ja pojalle on Merja suunnitellut myös näyttelykehiäkin... Ensi kuussa olisi tarkoitus matkata Teuvaan katsomaan Oskua ja Merjaa ja vaihtamaan paremmin kuulumisia, mutta olen kyllä superiloinen että Osku on päässyt näin mahtavaan ja aktiiviseen kotiin, kiitos Merja! :)


Emmetfox Dark Temptation "Milo"

Milo ilostuttaa Porissa Ninan ja Mikaelin elämää ja on vieraillut myös luonani Loimaalla, kiva kun poikkesitte! :) Milo on oikein ihastuttava nuori uros joka on oppinut jo hienosti perustottelevaisuusliikkeet. Nina on osallistunut Milon kanssa myös pentukurssille ja kyllä huomaa Milosta, että sen koulutukseen on nähty vaivaa! En ole nimittäin eläissäni nähnyt pennun kulkevan niin hienosti kontaktissa ja näin nuorella iällä! Toivottavasti törmäillään taas pian, ehkä ensi kesänä jossain näytelmissä..? :)


tiistai 4. helmikuuta 2014

#167 2014

Long time no see vai miten se meni! Pahoitteluni pienestä blogihiljaisuudesta. Blogi on ollut tauolla periaatteessa joulukuun puolesta välistä saakka ja syynä on ollut oma motivaation puute. Talvi kun lopultakin saapui tänne Varsinais-Suomeen on tämä tyttö viettänyt viikonloppunsa enemmän tai vähemmän metsällä ja nauttinut metsästyksestä ja raikkaasta ulkoilmasta koiriensa kanssa. Mutta tässä nyt vähän ynnättynä tapahtumia jotka ovat täältä blogin puolella jäänyt kertomatta :)

Helsingin Voittaja-näyttelyt 13.-15.12.2013

Lähdimme isolla porukalla Helsingin kolmepäiväiseen voittaja-näyttelyihin tänäkin vuonna. Mukana oli kolme ihmistä ja kuusi koiraa. Matkaan lähdettiin varhain perjantaiaamulla ja kiitos Seija-myrskyn oli meidän alkumatku melkoinen tahtojen taisto mutta pääsimme ihmeiden kaupalla ajoissa messukeskukseen ja olimme kehän laidalla hyvissä ajoin. Majoituimme messukeskuksen vieressä olevassa Holiday Inn-hotellissa joka sai kyllä kymmenen pistettä, oli todellakin hintansa arvoinen ja meillä oli ihan mahtavan tilava huone johon koko konkkaronkka mahtui :) Omille koirilleni ei tullut menestystä, Perjantaina Lara VAL ERI ja Frank JUN ERI3, lauantaina Lara VAL EH ja Frank JUN ERI4 ja sunnuntaina Lara VAL EH4 ja Frank JUN EH2. Kiitos seuralaisille matkasta ja kiitos Iralle Laran esittämisestä sunnuntaina! :)

Metsästysreissut

Veeran ja Laran kanssa on tullut käytyä lähes joka viikonloppu metsällä ja saalistakin on jokunen omille koirille saatu. Veeralle on tältä kaudelta saldona muutama supi ja kettu. Laralla on ollut hieman huonoa tuuria, se on kiertänyt pääosin tyhjiä paikkoja mutta viimeksi se pääsi jo hieman riistakosketukseenkin mutta koska Lara ei mikään kovin pieni metsästyskoira ole (eikä aivan metsästyskunnossa kröhöm...) jouduttiin vaihtamaan pienempi koira Veera tilalle. Toivottavasti vielä tänä talvena päästään metsälle ja koiratkin saisi jotain touhuttavaa, Veerasta on jo nyt huomannut että mitä enemmän se on saanut riistakosketusta sen parempaa sen työskentely on.



RIP Bruno 20.8.2003-29.1.2014

Meidän koko perheen pitkäaikainen lemmikki, tanskandoggi Bruno jouduttiin lopettamaan viime viikon keskiviikkona 10,5 vuoden ikäisenä. Ilmeisesti Brunon jalkoja jo vuosia vaivannut nivelrikko oli haurastuttanut pojan luut siinä määrin että tiistaina se paini viimeisen paininsa pikkuveli Simon kanssa. Bruno nukkui rauhassa ikiuneen kotonaan Kojonkulmalla keskiviikkona. Kaikilla on hirmuinen ikävä Brunoa, terrierit hakevat sitä jatkuvasti ja talo tuntuu tosi tyhjältä ilman sitä...

Brunon muistolle
20.8.2003 - 29.1.2014

"Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.

Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa enää koskaan."


Bruno pääsi Meten luokse koirien taivaaseen
Hyvää matkaa rakas pikkuveli. < 3




Muuten koirille ei kuulu mitään ihmeellistä. Frank pitää nyt lomaa näyttelyistä ja poitsu kasvattaa lihaksia ja juoksemalla lumisilla pelloilla mikä tuntuu olevan sille mielekästä puuhaa :) Veera ja Lara keskittyvät nyt metsästystouhuihin ja keväällä alkaakin olla sitten jännät hetket käsillä kun Lara astutetaan ;) Urosvaihtoehtoja on tullut pohdittua enemmän kuin laki sallii, tällä hetkellä Laralle on viisi potentiaalista urosvaihtoehtoa mutta katsotaan mihin ajatukset vie vielä ennen keväänkoittoa :)


Seuraavassa postauksessa olisi tarkoitus kertoa D-pentujen kuulumisia, pennut ovat kasvaneet ihan hirmuisesti ja kaikista on kasvanut oikein kauniita ja ihania kettuterrierinalkuja! Mukavaa vuodenalkua kaikille :)