tiistai 30. heinäkuuta 2013

#125 Erikoispostaus 6; Ajatuksia kasvatuksesta

Painotan heti tekstin alkuun että kirjoitus on mielipidekirjoitus ja siinä käsitellään henkilökohtaisia ajatuksiani koirankasvatuksesta, ne eivät ole absoluuttisia totuuksia tai edusta kenenkään muun kuin minun itseni henkilökohtaisia mielipiteitä!  

Ajatus lähteä kasvattamaan koiria on varmasti piilenyt päässäni jo pidemmän aikaa ennenkuin tartuin varsinaisesti ajatuksesta kiinni. Vielä Laraa ostaessanikaan kesällä 2011 ei ajatukseni suoranaisesti ollut vielä kasvatustoiminnassa, vaikka silloin jo olin tiedostanut kiinnostukseni koirien sukutauluihin ja alkanut ottaa selvää erilaisista linjoista. Muutaman kasvattajaystävän innostamana sain "lisäpotkua" alkaa harkitsemaan oman kasvatustyöni aloittamista.

Ja toisaalta, miksi ei? Minulla oli kotona kasvamassa kaksi jalostuskelpoista rotunsa edustajaa, minulle oli jo muutaman vuoden aikana kertynyt paljon tietotaitoa tästä rodusta ja kasvatus kiinnosti minua yli kaiken. Virallisesti minusta tuli kasvattaja kesällä 2012 kun kasvattajanimihakemukseni hyväksyttiin Kennelliitossa. Käytännössä kasvatustyöni alkoi jo tammikuussa 2012 kun aloin suunnittelemaan ensimmäistä pentuettani. Se pentue oli S-pentue, joka syntyi syyskuussa 2012. Selailin kymmeniä, voisin melkein väittää että satoja sukutauluja läpi ja vietin iltani tietokoneen ääressä etsien Veeralle sopivaa sulhasta. Lopulta se löytyi ja kaikki sujui hienosti, Veera synnytti minulle kolme hienoa pentua 19.9.2012.

Väittäisin että kasvatuksessa suurin työ tehdään nimenomaan sukutaulujen parissa. Olen kuluttanut elämäni aikana satoja tunteja vain selaten koirien sukutauluja ja hakien tietoa koirista niissä. Sukutaulujen ja erilaisten linjojen tutkiminen onkin suuri intohimoni, kun näen esimerkiksi kuvissa tai livenä mielenkiintoisen koiran haluan heti tutkia sen sukutaulun. Myönnettäkööt, etten tiennyt omien narttujeni sukutauluja riittävän hyvin niitä ostaessani. Nyt olenkin kolunnut ne läpikotaisin ja voin sanoa rehellisesti tietäväni tarpeeksi niistä tehdäkseni päätöksiä niiden jatkojalostuksesta.

Kasvattajan vastuu rodun eteenpäin viemisessä on valtava. Sitä ei voi tarpeeksi painottaa että me kasvattajat olemme ne, ketkä pitkälti päättävät rodun tulevaisuudesta. Omassa rodussani rodun alkuperäinen käyttötarkoitus aiheuttaa kasvattajien kesken välillä riitaa ja sanaharkkaa. Rodussa onkin alkanut erottumaan niin sanotut näyttelykasvattajat ja metsästyskasvattajat. Tämä kahtiajako näkyy jo monessa muussakin rodussa, sillä silloin rotua aletaan viemään oikeasti kahteen suuntaan. Tulee niin sanotut käyttölinjaiset ja näyttölinjaiset koirat.

Oma ajatukseni on pyrkiä löytämään kultainen keskitie tässä asiassa. Itselleni kasvatustyötä tehdessä ehdottomasti tärkein seikka on, että kennelissäni syntyy terveitä ja luonteeltaan rodunomaisia yksilöitä. Terrierin kuuluu olla terrieri, se ei ole seurakoira, ei paimenkoira, eikä mikään muukaan. Kettuterrieri on reipas, rohkea, itsenäinen ja aina valmis vastaamaan ärsykkeeseen. Pyrin aina jättämään itselleni jatkojalostukseen pentueen reippaimmat pennut. Pehmeitä tai arkoja koiria en käytä milloinkaan jalostukseen vaikka ne täyttäisivät kaikki muut vaatimukset.

Näinkin terveessä rodussa on alkanut esiintymään perinteisten polvi -ja silmäsairauksien lisäksi muita sairauksia kuten allergioita. Onneksi kyse on vain yksittäisistä yksilöistä, ja voidaan puhua että terveydellisesti sileäkarvainen kettuterrieri on hyvällä mallilla verrattuna moneen muuhun rotuun. On kuitenkin ehdottoman tärkeä tutkituttaa jalostukseen käytettävät koirat terveiksi ja varmistaa, että rotu pysyy jatkossakin yhtä terveenä.

Vaikka terveys ja luonne ovat omassa kasvatustyössäni korkeimmalla pallilla, ei rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta taikka rotumääritelmää tule unohtaa. Kettuterrierin tulee näyttää kettuterrieriltä, joten ulkonäkö on siinä mielessä myös olennainen osa kasvatustyötäni. Koko on yksi tärkeä asia kasvatustyötä tehdessä, sillä tässä rodussa koirien koko on karannut suorastaan käsistä. Tarkoitus olisi kasvattaa koiria, jotka oikeasti mahtuvat maan alle työskentelemään. En ole metsästyksen ammattilainen mutta kuuntelen viisaampien neuvoja ja arvioita omista jalostuskoiristani jotta osaisin tehdä oikeita valintoja rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen säilyttämiseksi ja parantamiseksi linjoissani tulevaisuudessakin.

Jokainen kasvattaja tekee virheitä ja joskus syntyy pentueita jotka ovat pettymys tavalla tai toisella. Sen sijaan että pitäisi pelätä tai peitellä virheitään pitäisi ottaa oppia niistä ja tehdä tulevaisuudessa asioita eri tavalla jottei toistaisi omia virheitään. Myös toisten virheistä voi ja pitää oppia. Kuuntelemalla muita kasvattajia ja asiantuntijoita, kysymällä neuvoja ja mielipiteitä viisaammilta sekä olemalla avoin pärjää pitkälle. Täydellistä kasvattajaa ei olekaan. Luulen ja toivon, että omalla avoimella mielelläni ja loputtomalla tiedonhalulla pääsee jo pitkälle. Kiitos seisoo 10 tai 20 vuoden päässä, ehkä sitten voin jo sanoa tehneeni jotain rodun hyväksi.

Loppuun vielä muutama kuva kennelini ensimmäisen pentueen koirista. Niistä on kasvanut hienoja kettuterrierin alkuja. Tuleva syksy ja talvi tulee olemaan jännittävää aikaa, sillä tämä porukka tekee debyyttinsä niin näyttelykehiin kuin luolametsällekin. Yhdessä asiassa tiedän kuitenkin jo onnistuneeni - jokaisella pennulla on mitä mahtavin kettuterrierin luonne; ne on periksiantamattomia, jääräpäisiä mullikoita jotka ovat äärettömän rohkeita ja reippaita kettuterrierin alkuja.

Kasvattajana haluan kiittää jokaisen pennun omistajaa hienosta työstä kasvattieni kanssa, iso kiitos teille!

Emmetfox Sleeping Beauty treenaa supinnahan kanssa

Emmetfox Sleeping Beauty ja kunnon ote :)

Emmetfox Simba The Lionking 2xROP-pentu Latviassa

Emmetfox Simba The Lionking ROP-pentu Raumalla

Emmetfox Snow White

Tässä vielä pentupotretti, 6-vkoiset söpöläiset :)

tiistai 23. heinäkuuta 2013

#124 Meille tulee pentuja!!

Käväisin eilen Uudessakaupungissa katsomassa miten Nirpun vatsanseutu on pyöristynyt ja voihan taivahan talitintit, sehän on ihan valtava jo! 3,5 viikkoa vielä laskettuun aikaan ja koira on jo nyt kuin rantapallon niellyt... Joten voimme täten vahvistaa että;

MEILLE ON TULOSSA PENTUJA!! 

40 vrk

Pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 33, 65 vrk toisesta astutuksesta on 16.8.2013 mutta vatsan koosta päätellen pennut voivat kyllä syntyä aikaisemminkin. Odotettavissa on kolmivärisiä eli tricolour-pentuja.

Pentueen isä on FI MVA Agria Cinzano ja emä on FI MVA Vielfrass Valentine. Luonteeltaan molemmat vanhemmat ovat iloisia ja kilttejä kettuterrierejä, sain ainutlaatuisen mahdollisuuden viettää pentueen isän kanssa aikaa muutaman vuorokauden astutusreissun yhteydessä ja ihastuin koiraan aivan totaalisesti! Nirppu on myös ihanaluonteinen, kiltti touhottaja joka on hoitanut aiemmat pentueensa hienosti :) Tästä pääset katsomaan pentueen sukutauluun.

Tämä on uroksen toinen pentue, ekassa pentueessa syntyi kahdeksan pentua joista seitsemän jäi henkiin. Nirppu on tehnyt kaksi pentuetta aiemmin Kennel Foxrodille, ensimmäisellä kerralla viisi ja toisella kerralla neljä pentua. Nirppua ei ole ultrattu mutta varmuudella voin kyllä sanoa että on siellä enemmän kuin kolme pentua tulossa! Veera oli tuon kokoinen viime kesänä ehkä vuorokausilla 55 eli kyllä siellä varmasti enemmän pentuja on.

Pennuille etsitään aktiviisia ja harrastavia koteja, otan alustavia varauksia vastaan. Myös osaomistus/sijoitus mahdollisuus. Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin koskien tulevaa pentuetta :) Parhaiten minut tavoitat joko puhelimitse +358 4096 26841 tai sähköpostitse emmi.lehtinen@ktf.fi.

Voiko kasvattaja-täti olla onnellisempi? Ei voi! Pentukuume, mikä ihana syy olla onnellinen :)

Loppuun vielä vähän fiilistelykuvia tulevan pentueen vanhemmista sekä niiden jälkeläisistä aiemmista pentueista, kuvat on ottanut Texterri / Johanna Sjöberg / Hanna Palomäki!

Pentueen isä FI MVA Agria Cinzano

Pentueen isä FI MVA Agria Cinzano

Pentueen emä FI MVA Vielfrass Valentine

Nirpun 2. pentueen pentu, Foxrod Creme De La Creme, tämä oli mun suosikki tästä pentueesta :)

Nirpun 2. pentueen pentu, Foxrod Chocolate Bunny

Agria Cinzanon pentu Wolfheart Lost And Found


maanantai 15. heinäkuuta 2013

#123 Lartsun kuulumisia

Ajattelin nyt tehdä postauksen jossa kerron lähinnä Laran kuulumisista, nimittäin kahdelle muulle talon asukille ei oikeastaan kuulu mitään ;) Paitsi Veera aloitti juoksunsa viime viikon tiistaina jeejee, Frank on aivan sekaisin kuten olettaa saattaa...

Lara pyörähti lauantaina Hyvinkään kaikkien rotujen näyttelyssä, tällä kertaa tuloksella EH. Tuomarina Elena Ruskovaara. Tämä nainen ei oikeastaan hirveästi mitään hyvää löytänyt koirasta, oli hieman masentavaa lähteä kotimatkalle mutta tietääpähän ettei ko. tuomarille koiriaan enää vie. Tämä oli vasta toinen EH Laralle mutta tosiaan näitä aina matkan varrelle mahtuu kun ei tuomareita vielä kaikkia tunne ja tiedä mistä tykkäävät.


Mutta muuten Laralle kuuluu oikein hyvää. Lara kasvattaa kuntoaan juoksulenkeillä tavoitteena syksyn näytelmät (ja toivottavasti mahdollinen muotovalion arvo!) ja talven metsästysreissut. Laraa ei helteet jarruta, se jaksaa juosta ja riehua vaikka ulkomittari näyttäisi 25 astetta. Kovat on odotukset Laran suhteen niin näyttelyitä kuin talven metsästyskauttakin ajatellen, katsotaan nyt mihin tällä koiralla rahkeet riittää. Mutta sen mä sanon että päivääkään en ole katunut tämän koiran ostoa, ihan mahtava koira kaikin puolin! Lara on hurmannut kaikki niin ihmiset kuin koiratkin ja on kyllä ehdottomasti oman porukan luottokoira kaikin puolin :)

Tänään käytiin Laran kanssa moikkaamassa Saaraa ja Saaran coton de tulear-urosta Onnia joka on Lartsun kaveri ollut pikkupennusta lähtien. Laralla ja Onnilla on vain 11 päivää ikäeroa! Onni ja Lara temmeltää yleensä koko ajan kun siellä käydään, sitten ne lopulta menee nukkumaan väsyneinä.

Saara otti tänään kuvia Larasta ja musta, ihan kivoja otoksia tuli vaikka allekirjoittanut oli hieman väsähtäneen näköinen pitkän työpäivän jälkeen ;) Kiitos Saara taas kerran ihanista kuvista!









sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

#122 Kettuterriereiden erikoisnäyttely 2013

Kaikki tämän postauksen kuvat on ottanut Hanna Palomäki, iso kiitos!

Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Suomen kettuterrierit ry:n järjestämässä erikoisnäyttelyssä koirieni kanssa. Aiempina vuosina ei ole onnistunut hankkia kesälomia niin että olisi ollut mahdollisuutta osallistua, mutta aiemmista vuosista viisaantuneena hankin päivän vapaaksi heti kesälomia suunniteltaessa :)

Keli oli mitä mainioin aamusta asti, ehkä jopa hieman turhankin kuuma koirille mutta ei ainakaan tullut vettä mitä aluksi säätiedotus ennusti perjantaille! Olimme hyvissä ajoissa perillä ja Veeran veljen omistaja Hanna oli myös jo paikanpäällä pystyttämässä telttaa. Itsehän unohdin oman näyttelytelttani vallan kotiin reissuun lähtiessä mutta onneksi Hanna pelasti meidät tuomalla mukanaan teltan, iso kiitos Hanna!


Kehät alkoivat ajallaan ja seurasimme urosten kehää kaikessa rauhassa. Esitin valiourosten kehässä Laran isän Nilsin Johannan esittäessä Laran veljeä Luddea. Nils esiintyi hienosti, kuten vanhan kehäkonkarin kuuluukin, ja se sai erinomaisen. Suuressa kymmenen uroksen luokassa ei kuitenkaan herunut enää sijoituspaikkoja meidän porukalle.


Pian olikin aika valmistella Lara kehään ja eikun menoksi. Avoimessa luokassa oli kahdeksan narttua, ihan suht hyvätasoinen narttuluokka. Lara esiintyi hyvin ja sai erinomaisen. Näyttelyssä alkoi ruokatauko joten koirat laitettiin välissä bokseihin ja mentiin syömään lounasta. Ruokatauon jälkeen tuomari arvosteli loput kuusi narttua ja sitten oli kilpailuluokan aika. Tuomari Patricia Broom sijoitti Laran toiseksi ja olin kyllä aivan äimän käkenä! En todellakaan uskonut Laran sijoittuvan neljän parhaan joukkoon näin kovatasoisessa kisassa. Tuomari antoi Laralle myös SA:n joten taisipas Laran sijoitus olla meidän poppoon paras yksittäisen koiran tulos!


Tuomari sanoi Larasta seuraavaa: "Good breed type. Would like more fullness on her eyes. Good neck and shoulders. Good level topline and set on. Shown in good condition. Good bones and feet."


Narttujen jälkeen esitimme Nilsin jälkeläisryhmän sekä Foxrod-kasvattajaryhmän. Esitin molemmissa ryhmissä Laran veljeä Luddea, kun Johannan mies Hannu esitti Laran. Nilsin jälkeläisryhmä sai hienosti KP:n ja oli BIS2-jälkeläisryhmä näyttelyssä. Foxrod-kasvattajaryhmä oli 4. Onnea Johanna!!

Päivä oli kaiken kaikkiaan mukava, tuli tavattua kettuterrierikansaa oikein kunnolla ja Hannankin kanssa ehti jutella kerrankin ajan kanssa! Ensi vuonna varmasti uudestaan :)


torstai 4. heinäkuuta 2013

#121 Mökkiviikko Pohjaslahdella

Mökkiviikko Pohjaslahden kauniissa maisemissa alkaa olla viimeisimmillään, kun huomenna aikaisin aamulla startataan autot kohti Jämsää ja kettuterrieri-erkkaria. Tässä välissä olisikin siis oikea hetki jakaa kuvia ja fiiliksiä vielä kun olen täällä paikan päällä niitä kertomassa :)

Viikko on sujunut koirien kanssa paljon lenkkeillen, uiden ja nauttien luonnosta ja rauhasta ja hiljaisuudesta (jos omien koirien haukkumista ei lasketa). Kuultiinpahan tuossa tänään että meidän mökin vieressä oli nähty karhu kolme viikkoa sitten - hyvä se on tässä kohtaa tietää kun ollaan jo kaikki metsät ja heinikot koluttu. Onneksi ei tullut mesikämmen vastaan, olisi siinä ollut "karhukoetta" kerrakseen sekä koirille että emännille!

Eilen käväistiin pikaisesti Tuurin kyläkaupassa ihmettelemässä kauppias Keskisen valtakuntaa. Ja aikas hienoahan siellä oli, tosin hinnoitteluun olin hieman pettynyt koska olin jotenkin ajatellut siellä olevan halvempaa. Tuli sieltä kuitenkin ostettua koirille luita, itselle feikkicrocsit ja vähän tuliaisiakin kotiinvietäväksi. Kierrettiin pikaisesti ruokakaupan puoli ja ostettiin vielä viimeisiä ruokaostoksia. Tuonne tavarakauppa-puolelle haluan kyllä uudestaan joskus, nyt tuntui että tuli vain nopeasti silmäiltyä kaikkea muttei ehtinyt oikein perehtymään jokaiseen hyllyväliin kunnolla :)

Tänään päivä on kulunut koiria trimmatessa sekä pakatessa. Veera ja Lara pääsivät molemmat karvoistaan vaikka huomenna kehään omista koiristani meneekin vain Lara. Lara on valeraskautensa myötä pudottanut kaikki karvansa ja on kyllä niin kalju että harmittaa! :/ No mutta erkkariin mennään pitämään vain hauskaa, tavoitteita ei ole kuin se että saadaan Johannan kasvattajaryhmä esitettyä eli kaikille kasvateille ainakin EH! Lara osallistuu oman luokkansa lisäksi siis Foxrod-kasvattajaryhmään sekä Nils-isän jälkeläisluokka-ryhmään. Erkkarin jälkeen alkaakin sitten pitkä kolmen tunnin ajomatka kotiin.

Näytelmät jatkuvat Laran osalta heti sunnuntaina Honkajoen ryhmänäyttelyn merkeissä. Seuraavana viikonloppuna olisi luvassa Hyvinkään KR näyttely ja sitten vedetäänkin hetki happea kunnes sitten seuraavaksi vuorossa on Turku KR elokuun alussa.

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille lukijoille!

Viimeisenä muttei vähimpänä - mökkikuvia olkaa hyvät! :) Pakko muuten sanoa, etten muista koska olisin viimeksi ottanut omista koirista näin paljon kuvia! Yli 1000 kuvaa tuli napsittua ja tosiaan lähinnä koirista, hupsis ;)

Sorsaperhe aamu-uinnilla

Tässä näkyy molemmat vanhemmat ja pesue

Veera odottaa lupaa saada mennä uimaan :)

Tönötystä kivellä alá Veera

Rannassa hillumista

Veera aamu-uinnilla


Veeran laituri-pose

'Tylsää!'








Kivellä pönötystä alá Lara

Lara tuijottaa näissä kuvissa aaltoja, koska hän on aaltojen metsästäjä!

Nää ilmeet on aika huvittavia mutta siis aallot liplattelee Laran mielestä liian ihanasti...



Tytöt päikkäreillä kylki kyljessä :)


Kaunis Lara ja taustalla näkyy mökin ihania kukkia joita on paljon!