Suurta kuvapostausta (eli kuvia) odotellessa olisi aika kertoa pitkästä aikaa pentujen kuulumisia.
Tänään käytiin pentujen kanssa ensimmäisellä automatkalla, ja auto veikin meidät eläinlääkäriin pentutarkastukseen sekä sirutukseen. Luottoeläinlääkärini Oili Ala-Kukku tarkisti huolellisesti jokaisen pennun ja laittoi niille sirut. Kaikki pennut olivat kunnossa ja terveitä, joten hyvillä mielin voin ne muutaman viikon päästä luovuttaa uusiin koteihin :) Automatka eläinlääkäriin ja takaisin sujui todella hyvin, pennut eivät pahemmin itkeneet vaan malttoivat olla omassa kuljetusboksissaan takaluukussa. Veera-äiti matkusti vieressä omassa boksissaan.
Valmiina lähdössä eläinlääkäriin :)
Pentujen sosiaaliset taidot ovat parantuneet hurjasti. Sosiaalisia taitoja on harjoiteltu niin ihmisten kuin muiden koirienkin kanssa. Pentujen "täti" Lara on käynyt leikittämässä pentuja täällä, ja Lara suorastaan rakastaa pentuja ja pennut sitä. Toisinaan Lara vaan jää hieman alakynteen kun kolme terminaattoria hyökkää sen kimppuun samanaikaisesti. Veera ei tunnu olevan moksiskaan siitä, että Lara pitää pentujen huomion itsellään. Päinvastoin - se huomaa tilaisuutensa tulleen ja poistuu portin toiselle puolen ottamaan lepiä sohvalle ;)
Lara on "hieman" alakynnessä terminaattoreiden käsittelyssä ;)
Jonkin verran on nyt pentukyselyjä alkanut tulemaan, mikä on todella kiva juttu. Valitettavan paljon vain näitä kysytään metsästyskoteihin, ja näihin kyselyihin joudun valitettavasti sanomaan ei kiitos. Minulla ei ole mitään metsästystä vastaan, päin vastoin - kyllä meilläkin "näyttelypuudelit" joutuvat tosi hommiin, ja ollaanhan me LUT-treeneissä ahkeraan käytykin harjoittelemassa. Mutta koska nämä pennut ovat vasta ensimmäinen pentueeni eikä niiden toimivuudelle ole mitään takeita (vaikka molemmat vanhemmat ovat LUT-treeneissä toimineetkin), en halua myydä näitä yksinomaan metsästyskoiriksi. Vastapainoksi voin myös todeta, etten myy näitä myöskään yksinomaan sohvanvaltaajiksi, kyllä tämä on sen verran aktiivinen rotu että aktiviteetteja pitää olla tulevassa kodissa tarpeeksi tarjolla.
Mutta nyt olisi aika pentujen iltapöperöiden joten minä poistun tietokoneen äärestä ja toivotan oikein mukavaa viikonjatkoa kaikille lukijoille! Ainiin - etten unohtaisi loppuun kertoa niin Lara tulee meille viikonlopuksi hoitoon!! <3 On ollut kova ikävä sitä söpöliiniä. Larahan asuu nykyään vanhempieni luona, aluksihan sen piti olla vain "vauvaloman" ajan siellä mutta nyt alkaa kovasti näyttämään siltä että Lara on päättänyt muuttaa maalle pysyvästi.
Muutama päivä siinä meni mutta nyt se on valmis, nimittäin blogin uusi otsikko! En ole kovinkaan hyvä otsikoiden tekemisessä mutta tämä saa kelvata toistaiseksi :) En ole Kennel Emmetfoxin nettisivujen ulkoasuunkaan kovin tyytyväinen, haluaisin niistä vielä "virallisemman" näköiset mutta katsotaan koska tulee seuraava into ruveta niitä muokkaamaan :)
Uusia kuvia ja pentupäivitystä on luvassa viimeistään huomenna, joten pysykäähän valppaana - söpöjä pentukuvia ja hauskoja tarinoita luvasssa taasen! ;)
Tässä esimakua tulevasta, Simo, Lumi & Hilla 5,5 viikkoa ja niiiiiin söpöjä!
... kuin pieni nappisimmuinen kettuterrierinpentu <3
Hilla, oikealta nimeltään Emmetfox Sleeping Beauty, on porukan nappisilmäisin ja ehdoton hurmuri luonteeltaan muutenkin. Porukan pienin mutta ehdottomasti pippurisin.
Tämä tyttö etsii sijoituskotia noin 100 km säteeltä Loimaalta.
Torstaiaamuna kun herättiin koirien kanssa oli maa valkoinen ja lämpötila pakkasen puolella. Omassa autossani on edelleen kesärenkaat, mutta tänään asialle on tiedossa muutos. Tänään, lauantai-aamulla, pakkasta oli melkein 10 astetta ja lunta satoi eilen reippaasti lisää. Tehtiin Veeran kanssa heti aamusta pitkä puolentoista tunnin lenkki ihanassa aurinkoisessa talvisäässä :) Tosin tämä "talvi" taitaa olla hieman toisaikaista, säätiedotusten mukaan alkuviikosta sää lämpenee ja vesisateet palaavat... Huraa... :/
...etten enää tiedä raaskinko luopua siitä ollenkaan! Nimittäin meidän Simo :D Poika näyttäisi perineen isänsä huippuluonteen ja tällä hetkellä kroppa näyttää siltä että siinä on molempien vanhempien hyvät puolet + jotain muuta mitä en edes osannut odottaa. Looking good!!!
Nyt olisi aika seuraavan erikoispostauksen, ja tämä tulee olemaan tunnerikkain postaukseni minkä tulen vähään aikaan kirjoittamaan. Postaus kertoo ensimmäisestä kettuterrieristäni, sijoitusnarttu Metestä. Tämä on Meten tarina.
Tutustuin Metteen täysin sattumalta. Olin aiemmin syksyllä jutellut luokkakaverini kanssa hänen koiristaan ja ihastuinkin sileäkarvaisen kettuterrierin ulkonäköön hänen FB-kuviensa perusteella. Kerroin hänelle kiinnostuksestani hankkia oma koira jossain vaiheessa, eikä mennyt aikaakaan kun häneltä tuli viestiä että nyt olisi yksi pieni narttupentu kotia vaille. Lähdin silloisen mieheni kanssa katsomaan Metteä ja niin siinä kävi, että muutaman päivän pohdinnan jälkeen Mette muutti luoksemme Loimaalle.
Kun Mette saapui kotiimme, en ollut ihan varma mitä oli luvassa. Kettuterrieri oli tuolloin vielä kovin tuntematon rotu minulle - paljon lukenut, mutta en ollut nähnyt ennen Metteä yhtään sileäkarvaista kettuterrieriä livenä. Jotenkin kuitenkin vaan arki alkoi nopeasti rullata ja meidän yhteiselo lähti tosi hienosti käyntiin. Mette tottui nopeasti kerrostaloelämään, ja hurmasi kaikki naapurit. Mette taisi hurmata nekin naapurit, jotka koirista eivät niinkään välittäneet. Metteä sanottiin "lokinpoikaseksi" sen hauskan värityksen vuoksi ja oli oikeastaan aika hellyyttävää, että Mette sai niin paljon huomiota naapurustostamme.
Mette oli kaikin puolin muutenkin erinomainen sileäkarvaisen kettuterrierin sanansaattaja - se oli todella ihmisrakas, kiltti, reipas muttei mikään hypersuperpomppija, kuuliainen ja todella oppivainen. Mette tuli toimeen kaikkien eläinten ja ihmisten kanssa. Oli eläin sitten koira, kissa tai hevonen, Mette otti kaikki uudet ystävät uteliaana vastaan.
Kevään koittaessa oma parisuhteeni rakoili siinä määrin että tiemme erkanivat silloisen mieheni kanssa ja muutin takaisin "kotikulmille" maaseudun rauhaan. Tämä tietysti teki heti näkyviä muutoksia arkeemme. Vanhempani ovat yrittäjiä eikä heillä ole niin säännöllisiä työaikoja kuin minulla. Meten ei tarvinnutkaan enää viettää päiviä yksinään kotona kun olin töissä tai koulussa, vaan äiti ja isä piti siitä huolta minun poissaollessani. Mette ja minä sopeuduttiin nopeasti takaisin Kojonkulmalle, oli ihanaa saada elää taas maaseudun rauhassa ja jättää kaupunkilaiselämä hetkeksi taakse.
Kevät kun koitti, olin jotenkin todella onnellinen. Mette ja minä vietettiin paljon aikaa keskenämme, touhuttiin sitä sun tätä ja nautittiin elämästä. Kierrettiin muutamissa mätsäreissä ja ehti Mette osallistua yhteen pentunäyttelyynkin omistajiensa kanssa ollen VSP-pentu. Muuten Meten kanssa harrasteltiin lähinnä kotioloissa puuhastelua.
Eräs todella hassu, ehkäpä jopa hieman pelottava muisto on päivältä 17.5.2010. Se oli Veeran syntymäpäivä. Muistan istuneeni Meten kanssa huoneeni lattialla, Mette makasi vieressäni ja minä katsoin Veeran kasvattajan sivuilta kuvia Veerasta. Veeranhan isä on Meten "veli", niillä on sama isä ja niiden emät ovat pentuesisaruksia. Muistan sanoneeni Metelle että tuolla se Mette 2 kasvaa, toivottavasti siitä kasvaa yhtä ihana koira kun Metestä.
Silloin en vielä tiennyt, että muutaman kuukauden päästä siitä Metteä ei enää olisi ja "Mette 2" asuisi meillä...
4.6.2010 on päivä jota en milloinkaan unohda. Aamulla pissatin ennen töihin lähtöäni Meten ulkona. Olin edellisenä päivänä päättänyt, että Mette jäisi kotiin vanhempieni kanssa. Otin Metteä välillä töihin mukaan, mutta tänä aamuna päätin jättää Meten kotiin. Vielä viimeiseksi antaessani "jäähyväissuukkoa" (kuten joka ikinen aamu) epäröin jättää Meten kotiin. Tiedä sitten, oliko joku sisäinen vaisto mikä minua yritti varoittaa vai huonoa sattumaa vain.
Kun näin äitini kyyneleiden täytteiset kasvot työhuoneeni ovella tajusin että kaikki ei ole hyvin. Sanat "Mette on kuollut" iskivät jonnekin syvälle niin, että menin ihan shokkiin. Itse asiassa menin shokkiin jo sekunttia ennen niitä sanoja, koska aavistin että jotain pahaa on tapahtunut. Romahdin täysin työpaikalleni. En muista koska olisin viimeksi itkenyt yhtä paljon.
Kaikki oli tapahtunut todella nopeasti. Mette oli ollut vapaana kotipihallamme ulkona kuten yleensäkin kun joku ihminen sen kanssa siellä oli. Pieni hiekkatie päättyy pihaamme ja jatkuu siitä "peltotienä" jota käytetään vain pelloilta toiseen siirtymiseen lähinnä omassa perhepiirissä. Sähkölaitoksen miehet olivat kuitenkin päättäneet oikaista pihamme poikki lähtiessään työmaalta. Pihamme kohdalla miehet olivat nähneet vapaana olleet koirat, mutta en tiedä mistä syystä he eivät olleet hidastaneet tarpeeksi/pysäyttäneet autoja. Sekunneissa kaikki oli ohi, Mette makasi elottomana tiellä. Se näytti kuulemma aivan siltä kuin se olisi nukkunut sikeää unta. Tästä unesta se vaan ei tulisi koskaan enää heräämään...
Metelle järjestettiin hautajaiset vielä samana iltana, se haudattiin pihallemme pienen metsän reunalle. Äiti kaivoi Metelle kauniin laatikon ja isä asetteli sen sinne kauniisti "nukkumaan". Olen ollut todella surullinen siitä, etten ollut paikalla kun paras ystäväni haudattiin maan alle. Muutaman viikon päästä pidin Metelle omat hautajaiseni, kun sain sen hautakiven tätini mieheltä jolla on hautakiviyritys itsellään. Se oli eka kerta kun kävin Meten haudalla. Kun menin sinne, tuntui kun joku pidättelisi minua siellä enkä meinannut millään jättää ystävääni sinne yksin, kylmään ja pimeään.
Ei mennyt aikaakaan, kun "Mette 2" eli Veera muutti kotiimme. Veera tuntui alusta asti kuin kohtalolta, jotenkin kaikki alkuvuoden tapahtumat johdattelivat minut Veeran luokse. Aluksi elo oli hieman vaikeaa, koska olin niin surullinen Meten kuoleman jälkeen. Mutta kiitos Veeran pääsin taas jaloilleni ja pysyin hyvin kiinni arjessa.
Surulla on tapansa muuttaa muotoaan ja niin se teki minunkin kohdallani. Eka se oli epätoivoa, paniikkia. Sitten se muuttui suunnattomaksi raivoksi ja vihaksi. Pian siinä oli mukana ripaus katkeruutta. Ja kaikkien näiden vaiheiden jälkeen jäljelle jäi vain suunnaton ikävä... Mikä tuskin hellittää koskaan. Mette on edelleen, melkein kahden ja puolen vuoden jälkeen, mielessäni lähes päivittäin.
Olen ikuisesti kiitollinen Metelle kaikesta. Ilman Metteä en olisi tutustunut tähän ihanaan rotuun. Meten kanssa opin niin paljon asioita että sitä ei osaa edes sanoin kuvailla. Meten ansiosta sain Veeran, jonka kanssa olen kokenut paljon suuria iloja, ehkä joitain pieniä pettymyksiäkin.
Mette oli ja on ehdottomasti elämäni koira, jolla on ikuisesti paikka sydämessäni. Kiitos kaikesta Mette.
Tässä Saaran ottamia kuvia Larasta Turun KV-näyttelystä 21.10.2012. Kuvista pystyy aika hyvin päättelemään mikä Laran "esiintymisfiilis" sunnuntaina oli (ei niin hyvä). Mutta kiitos parhaalle ystävälle parhaista mahdollisista kuvista, kuvaaja oli hyvä mutta kohteet ei niin kuvauksellisella päällä! ;)
"Mä oon ainakin saaaaata kilometriä pitkä..."
"...Ja osaan myös näyttää hieman takakorkealta jos oikein vedän takajalat alle..."
"...Mut onneks mun täysveli edustaa tossa edessä ni mä voin esittää diivaa loppuajan" :)
Tänään oli pitkästä aikaa näyttelypäivä, ja suuntasimmekin heti aamusta näyttelypaikalle Turun Messukeskukseen Laran kanssa. Kehä alkoi heti 10.00 ja tuomarina rodussamme oli Fred Peddie Kanadasta. Sileitä oli ilmoitettu näyttelyyn 15, joista 9 narttuja. Junnunarttuja oli yhteensä kaksi, yllättävän vähän kun esimerkiksi Tampereella junnunarttuja oli viisi.
Lara oli hieman levoton ennen kehää, kuten yleensä, mutta kun se saa hetken hötkyillä ylimääräiset energiat hyppimällä ja riehumalla se rauhoittuu ja alkaa esiintymään. Yksilöarvostelu ei kuitenkaan tänään sujunut ihan yhtä hyvin kuin olisin toivonut, Lara oli rauhaton eikä olisi antanut minun asetella itseään niin hyvin kuin esimerkiksi Tampereella. Mutta kuten ihmisilläkin on koirillakin hyviä ja huonoja päiviä :) Lara sai kuitenkin ERInomaisen joten jäimme sitten kilpailuluokkaa odottamaan.
Toinen junnunarttu ei päässyt kilpailuluokkaan saaden H:n, joten voitimme automaattisesti juniorinartut. Lisäksi tuomari antoi meille SA:n. Tuomari piti ihan suht tiukkaa linjaa, ei ollut mikään ERI saatika SA automaatti, muutama valiokin jäi SA:ta vaille joten olin supertyytyväinen Laran SA:ahan! Lopulta paras narttu kehässä Lara sijoittu neljänneksi häviten valionartulle ja kahdelle avoimen luokan nartulle, ei huonosti siis ollenkaan!
Lopuksi esitimme vielä Kennel Foxrodin kasvattajaryhmän, joka sai huippuhyvän arvostelun ja palkittiin kunniapalkinnolla ja se oli vielä rotunsa paras kasvattajaryhmä! Onnea Johanna!! Jäimme odottamaan siis ryhmäkehää, jossa kävimme pyörähtämässä. Lara esiintyi siellä upeasti, jos joku siinä on aina hyvää on sen liikkuminen - se liikkuu luonnostaan niin upeasti ylämäkeen että sitä on aina ilo katsella. :)
Ryhmäkehiä odotellessa tuli tavattua tuttuja, shoppailtua pennuille ja vähän isommillekin koirille tavaroita ja syötyä ja vietettyä aikaa rakkaiden ystävien seurassa. Harmittavasti olin jo aamusta kovin kuumeisen oloinen, ja nyt näyttelypäivän jälkeen joka paikkaa kolottaa. Eli ei kun buranaa nassuun ja peiton alle unille. :)
Tässä vielä Laran arvostelu karkeasti suomennettuna: "Hyvä koko, oikeat mittasuhteet. Miellyttävä pää, voisi olla hieman kapeampi takakallo. Hyvä kaulan pituus. Vankka, kiinteä etuosa ja hyvä luusto. Tasokas ylälinja. Hyvä rinnan syvyys. Miellyttävät takakulmaukset. Liikkuu hyvin tänään."
Rakas ystäväni Saara oli kanssani näyttelyissä ja ottamassa kuvia Larasta ja muista "Foxroddilaisista" joten kuvia on luvassa lähipäivinä :)
Lara tuli kyläilemään viikonlopun ajaksi <3 On se vaan niin ihana koira nykyään, rauhallinen, hyvinkäyttäytyvä ja muutenkin mukava koira. Helpompaa ja kiltempää koiraa saa hetken etsiä.
Trimmasin Laran tänään jo valmiiksi sunnuntaista Turun näyttelyä varten, koska huomenna on tiedossa kiireinen päivä niin en halua jättää viimeiseen iltaan viimeistelyjä. Lara tapansa mukaan lähes nukkui pöydällä, ja kun rupesin siistimään tassuja se kirjaimellisesti pisti poikittain pöydälle ja rupesi vetämään hirsiä :) Lopputulokseen olen supertyytyväinen, Laran kasvattaja Johanna trimmasi sen "lähes valmiiksi" joten mulle ei jäänyt muuta kuin viimeistely, eli tassut, viikset, korvat ja kaula.
Pitäkää meille peukkuja sunnuntaille, tuomarina kehässä on kanadalainen Fred Peddie, joka on täysin uusi tuttavuus minulle. Mutta ihanaa päästä taas kehään esittämään Laraa, se on aina yhtä hauskaa, oli tulos sitten mikä tahansa!
Pennut täyttivät eilen jo neljä viikkoa, mihin tää aika oikein menee? Toiset neljä viikkoa ja pennut ovat jo luovutusikäisiä. Pennut ovat kasvaneet ihan hirveästi, painoa tulee tasaisesti ja kokoakin alkaa jo olemaan. Pentuaitauksesta kuuluu tasaisin väliajoin pärinää, murinaa ja haukkumista. Ei siis epäilystäkään siitä, etteikö nämä olisivat kettuterrierin pentuja ;)
Pentuja on tullut kuvailtua kovin vähän viime aikoina, mutta tässä nyt uusimpia kuvia pennuista. Valkoinen tyttö ja poika etsivät edelleen omia kotejaan. Hillalle haetaan mahdollisesti yhteistyöhaluista sijoituskotia. Jos kettuterrierin pennut kiinnostavat vähänkään, ota rohkeasti yhteyttä - kerron mielelläni lisää ja pentuja saa tulla katsomaan ja halailemaan! :) emmi.lehtinen@ktf.fi/040-9626841.
Tällainen tuli tilattua oveen, niin löytävät sitten pentujenkatsojat oikean oven taakse :) Olen aiemminkin ostanut saman tekijän tuotteita ja ovat kyllä todella kauniita ja kestäviä.
Tämän kauniin kyltin on tehnyt Taide Milou, katsokaahan ihmeessä heidän nettisivuiltaan mitä kaikkea ihanaa heillä on myynnissä!
Meillä on tällä viikolla käynyt paljon vieraita katsomassa pentuja. Eilen ystäviäni tuli meille juhlimaan syntymäpäiviäni, syötiin hyvin ja saatiin pitkästä aikaa jutella kunnolla kuulumisia ja muuta. Tottakai tytöt halusivat katsoa pentujakin ja pennut nauttivat huomiosta. Aikamoisia sylivauvoja ovat kyllä kaikki :)
Kaksi valkoista mustapäätä ;)
Yksi kenen sydämen pennut ovat jo vienyt on meidän äiti. Se jaksaisi ihmetellä pentuja tuntitolkulla täällä, melkein joutuu sanomaan että eikös sun tarvis mennä kotiinkin sitten taas välillä... :) Äiti adoptoisi kaikki pennut kuulemma Kojonkulmalle, mutta eiköhän nämä pistetä kaikki maailmalle kunhan hyvät kodit vaan löytyy :)
Äiti Simo sylissään :)
Kiinteä ruoka on alkanut pennuille maistumaan, tänäänkin söivät kupin tyhjäksi. Veera kyllä imettää mielellään pentuja vielä, mutta pian kun niille alkaa hampaat puhkeamaan voi olla toinen ääni kellossa. Nyt jo tuntuu kun ikeniä kokeilee että hampaat on tulossa.
Ensimmäinen kiinteä ateria ruokakupista :)
Lara lähti taas Kojonkulmalle viettämään maalaistytön elämää. Täällä on nyt niin kovin ahdasta pentujen kanssa niin parempi että Lara saa olla mahdollisimman paljon maalla jossa on paljon tilaa riehua ja purkaa energiaansa. Lisäksi se saa taas lihotuskuurin, se tarvii edelleen lisää massaa runkoonsa.
<3
Pennuille on nyt sitten varattu pentutarkastus ja sirutusaika. Tämän kuun viimeinen päivä mennään meidän vakieläinlääkärille, Oili Ala-Kukulle, joka on aikoinaan siruttanut myös Veeran ja tehnyt Veeralle pentutarkastuksen sekä hoitanut koiriani vuosikausia.
Aika kuluu kyllä ihan liian nopeasti, pennut täyttivät eilen jo kolme viikkoa ja ovat niin reippaita ja isoja kettuterrierin alkuja. Nyt on kaikilla silmät ja korvat täysin auki ja liikkuminenkin alkaa muistuttamaan jo kävelyä. Veera-äiti hoitaa pentujaan kyllä niin kadehdittavan hyvin. Päivät se nukkuu pentujen kanssa kun olen töissä, iltapäivisin se käy vain ruokkimassa pennut ja illalla sitten taas viettää aikaa pentujen kanssa aitauksessa. En olisi voinut unelmoidakaan, että kaikki menisi näin hyvin Veeran ja pentujen kanssa.
Pennuilla on nyt kaikilla omat kutsumanimet, kun en osannut kutsua heitä vain "pennuiksi". Sleeping Beauty on Hilla tai Hiltsu, olen kutsunut sitä Hillaksi heti toisesta päivästä asti. :) Simba The Lionking on Simba tai Simo, ja Snow White on Lumi. Tietysti uudet omistajat saavat vaihtaa pentujen kutsumanimet jos nykyiset eivät miellytä, mutta näillä nimillä mennään ainakin toistaiseksi.
Pennut ovat saaneet nyt kiinteää ruokaa kerran päivässä maanantaista lähtien, ja se on maistunut hyvin kaikille. Liotettua nappulaa, piimää, viiliä ja jauhelihaa olen heille tarjoillut pentukupista. Vielä kuitenkin äitin maitobaari vie voiton kiinteästä ruoasta. :)
Meillä kävi eilen mieluisia vieraita, kun pentujen isän omistajat Johanna ja Hannu kävivät katsomassa pentuja. Simba on kuulemma aivan isänsä poika, "pikku-Iksu" :) Ja niinhän se on. Johanna kehui pentuja ja varsinkin poika on kuulemma tällä hetkellä "wau" ;) Otettiin vähän seisotuskuviakin pennuista, tosin vielä ei jalat oikein pidä niin hyvin että saataisiin mitään omin jaloin-seisotuskuvia.
Pentukyselyjä on muutama tullut, mutta vielä ei ole yhtään pennunkatsojaa käynyt pentuja katsomassa. Toivon edelleen löytäväni pennuille aktiiviset kodit, ja nartulle etsin sijoituskotia n. 100km säteellä Loimaalta. Pennut luovutetaan aikaisintaan 7-8 viikkoisina uusiin koteihin, joten tässä on reilusti aikaa vielä etsiä pennuille kodit :)
Tässä vielä eilisiä seisotuskuvia pennuista.
Loppuun vielä muutama kuva Larasta, oikealta nimeltään siis Foxrod Hate It Or Love It. Lara on nyt vuoden ja kaksi kuukautta vanha. Johanna trimmasi Laran Turun Näyttelyyn, joka on ensi viikon sunnuntaina. Johanna kehui että Lara on saanut lihasta ja massaa etuosaansa, nyt täytyy vaan saada vielä lisää massaa kroppaan ja takaosaan :) Mutta hyvillä mielin lähdetään näyttelyyn, päästään ehkä esittämään kasvattajaryhmääkin mikä on huippukivaa!
Iso kiitos Johannalle & Hannulle, kun viitsitte ajella Loimaalle katsomaan pentuja ja erityiskiitos Johannalle pentujen sekä Laran handlauksesta + Laran trimmaamisesta! <3
Nyt on pennuilla nimet! Pojasta tuli Emmetfox Simba The Lionking alias "Simba", valkoisesta tytöstä tuli Emmetfox Snow White eli "Lumi tai Lumikki" & pienestä tytöstä tuli Emmetfox Sleeping Beauty, lempinimi tosin pysyy samana eli hän on Hilla/Hiltsu :)
Nimet ovat mun lapsuuden lempi Disney-klassikkoelokuvia, jotka ehdottomasti olivat Lumikki & Seitsemän kääpiötä, Prinsessa Ruusunen ja Leijonakuningas.
Keskiviikkona Lara tuli takaisin kotiin, kun vanhempani lähtivät reissuun Puolaan. Tarkoitus oli, että Lara on heidän lomansa ajan kotona ja sinä aikana katsotaan että miten arki meillä alkaa sujua, jos sujuu hyvin Lara voi jäädä, jos ei niin Lara voi mennä takaisin Kojonkulmalle. Voin kyllä sanoa jo varmaksi että kyllä Lartsu tuli kotiin jäädäkseen <3
Rajasin keittiön, missä pentuaitaus sijaitsee, erikseen muusta asunnosta jotta ei tulisi sitten mitään riitaa jos Veera alkaisi pentuja puolustamaan. Sain pentujen isän omistajalta Johannalta lainaksi pentuaitauksen lisäpaloineen, joista sain kätevästi tehtyä väliaidan keittön ja olohuoneen väliin. Keittiön ja eteisen väliin viritin Ikeasta ostetun lapsiportin. Aluksi Lara oli kauhean kiinnostunut häkissä ääntelevistä pennuista, mutta kun pääsi aidan takaa niitä haistelemaan se rauhoittui nopeasti. Jos kuului isompi ääni pentuaitauksesta, Lara riensi aidan taakse katsomaan että mikä siellä on hätänä.
Veera ja Lara ovat kuin aina ennenkin, parhaita kavereita <3 Turhaan jännitin että niille tulisi riitaa, Veera tuntui olevan tyytyväinen saadessaan "ottolapsensa" takaisin. :D
Tämä ottolapsi on sen verran rakas Veeralle, että kun tänä aamuna olin unohtanut keittiön koiraportin oven auki ja Lara oli hipsinyt pentuaitauksen äärelle, ei Veera ollut moksiskaan vaikka Lara tuppasi mukaan imetyssessioihin. Kieltämättä oma sydämeni otti muutaman ylimääräisen lyönnin kun tajusin hampaita pestessäni että portti oli auki. Veera on vaan niin paras äiti, ei se jaksa ylimääräisiä stressata vaan luottaa siihen ettei kukaan hänen pentujaan pois vie. :) Nyt Lara saakin seurailla pentujen touhuja keittiöstä, kunhan ei mene pentuaitaukseen (ja tästä pidän siis itse huolen, kun Veera näimmä sen sinne päästäisi).
Minulla oli eilen 22-vuotissyntymäpäivät ja sainkin ystäviltä ihania kortteja, viestejä ja lahjoja, kiitos parhaat <3 Ehkä kuitenkin paras synttärilahja oli kolme pientä kettuterrierilasta tapittamassa silmät ammollaan minua pentuaitauksesta :) Kyllä siinä murheet ja huolet unohtuu kun ylisöpöt pennut tapittavat ensi kertaa silmät suurina minua ja "suurta maailmaa" <3
Kaiken kaikkiaan täällä on varsin onnellista porukkaa :) Rauhallinen ja rento viikonloppu tiedossa, aion nukkua (jälleen kerran) kertyneitä univelkoja pois ja huomenna ehkä piipahdetaan paikallisen tallin avoimissa ovissa! Pentujen nimet olisi tarkoitus myös päättää viikonlopun aikana, vaihtoehtoja on niin paljon etten tiedä mitkä valitsisin :)
Ja tiedättekö mistä sen tietää? ;) Siitä että päästään ajamaan koirilla ensimmäiset verijäljet!! Eli peuranmetsästyskausi on siis alkanut. Lauantaisen saaliin ansiosta saatiin eilen tehtyä Laralle sen elämän ensimmäinen jälki, ja hyvin se kyllä sen ajoi! Vähän Lartsua jännitti että mikä siellä sitten odottaa, mutta kun sieltä paljastuikin peuran sorkka, oli koira kyllä ylpeä saalistaan. Lauantaina iskä oli ottanut Laran mukaan etsimään peuraa, joka oli juossut muutaman metrin pellolla, ihan vain kokeeksi. Lara ei ollut ihan hokannut ideaa, mutta eipä ihme - eihän se tiennyt mitä etsiä kun ei oltu koskaan ennen sille jälkeä tehty! Iskä totesikin, että olisi hyvä että maalla olisi aina joku koirista että jos joskus tulee tilanne että tarvitsee elukkaa lähteä metsästä hakemaan, niin on sitten koira millä hakea.
Tämä on vanha kuva, Lara on tässä kuvassa 5kk ikäinen eli ihan vauva vielä :)
Viime syksynä isän ystävä soitti meidät apuun, kun hänen ampuma peuransa jatkoi metsään vaikka luoti osui varmasti kuollettavasti siihen. Peurat kun voi toisinaan juosta montakin metriä, kun sen sydän ei lakkaakaan heti lyömästä vaikka luoti osuisikin hyvin. Pyyhällettiin Veeran kanssa muutamassa minuutissa paikalle, näytin koiralle verijäljen ja siitä lähdettiin. Muutama sata metriä oli peura juossut ja kuollut metsään, ja Veera löysi sen upeasti seuraten tarkasti verijälkeä. Säästyi paljon aikaa ja vaivaa, kun ei tarvinnut pilkkopimeässä alkaa taskulamppujen kanssa etsimään sitä, kun Veera vei meidät suoraan riistan luokse. Nyt ei vaan tänä syksynä Veerasta paljon apua ole metsällä, kun sillä on täysi työ kasvattaa pentukatras täällä kotona :)
Metsästyksestä kun innostuin kirjoittamaan, on meillä aikas naurettava tilanne suorastaan kotona tällä hetkellä. Meidän perunamaalta, joka on siis ihan meidän pihapiirissä, löytyi outoja ulostekasoja ja perunoita oli nostettu pintaan mutta niitä ei oltu syöty. Peurathan käy meillä syömässä omenat puusta, mutta ei ole koskaan perunamaalle eksynyt ja tosiaan ulosteiden perusteella tajuttiin heti että peurat ei ole kyseessä vaan joku paljon pienempi. Isä sitten viritti riistakameran perunamaalle jotta otus saataisiin tallennettua kameraan. No, selvisipä sitten mikä elukka siellä on mönkinyt - nimittäin supikoiria! Eipä olisi uskonut, että ne uskaltautuvat meidän pihaan, varsinkin kun pihassa pyörii kettuterrierejä. Heh ;) Nyt tarvii alkaa tehdä suunnitelmia niiden häätämiseksi, on meillä ainakin niitä koiria jo valmiina ;)
Onnellinen katras viikonloppuna :)
Täällä pentuaitauksen ääressä on kaikki hyvin. Eipä ole paljoa raportoitavaa kun pennut vaan nukkuvat ja syövät ja kasvavat tietysti hurjaa vauhtia. Kaikille on tullut paljon ruskeaa karvaa kasvoihin, eli ovat kaikki varmasti täysin trikkejä. Olen hieman pentuja jo katsellut "sillä silmällä", ja vaikuttaisi siltä että olen saanut mitä olen "tilannut" ;) Todella vahvoja ja jämäköitä pentuja, ei välttämättä mitään joutsenkauloja mutta niitä nyt on Suomi muutenkin pullollaan. Toivon, että näistä kasvaa vahvaluustoisia, hyvän kokoisia ja hyvin liikkuvia koiria. Kaikki muu onkin sitten pelkkää plussaa.
Maailman kaunein äitikoira <3
Olen eksynyt jos jonkinmoiseen Facebook-ryhmään kasvatustyöni aloittamisen myötä, ja yksi ehdottomasti mielenkiintoisimmista ryhmistä on Koirankasvatuksen Aapinen. Sieltä löytyy kasvattajia ja "kasvattajia" joka lähtöön, ja pakko sanoa, että tunnen itseni kyllä maailman surkeimmaksi kasvattajaksi välillä kun lueskelen niitä tekstejä siellä. Eräs nainen kertoi ottavansa aina vähintään kuukauden palkatonta vapaata töistä kun pennut syntyvät. Minä pidin tasan yhden päivän lomaa, jonka jälkeen tein kaksi lyhempää työpäivää ja sen jälkeen olen tehnyt normaaleja 8h työpäiviä. Ja pennut on edelleen hengissä, vaikken röyhyttele niitä kuin vauvoja tai seuraile niitä 24/7 tuleeko ulosteet normaalisti. Pentupakkauksiin en osta romaaneja pennunkasvatuksesta, ravintoöljyjä, enkä aio maksaa pentujeni vuoden näyttelymaksuja taikka terveystutkimuksia, ellen aio itse käyttää kys. koiraa jalostukseen. Hohhoijaa...
Mette kotipihalla toukokuussa 2010.
Yhdeksän postausta vielä ja sitten olisi taas aika erikoispostauksen. Mulla onkin aihe jo valmiina - aion kertoa ensimmäisestä koirastani, sijoitusnarttu Metestä. Meten ansiosta ihastuin tähän rotuun ja olen kennelnimenikin nimennyt Meten mukaan. Eli Meten koskettavaa tarinaa on luvassa, kun neljäskymmenes postaus on käsillä :)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
