maanantai 23. heinäkuuta 2012

#6 rakkauden täyteinen viikonloppu ;)

Veeran kanssa käytiin astutusreissuilla perjantaina ja sunnuntaina. Molemmat astutukset sujuivat oikein hyvin, uros oli oikea herrasmies ja vaikka Veera ei ehkä kaikista helpoin morsianehdokas ollut otti uros hyvin tilanteen haltuun. Sunnuntaina koirat jäivät toisiinsa kiinni oikein kunnolla, yli tunti siinä istuttiin auringonpaahteessa ja odotettiin että koirat irtoaisivat toisistaan... Rakastuin kyllä tuohon urokseen vielä enemmän viikonlopun aikana! Kaunis kuin mikäkin, hyvä koko, valloittava luonne... Totesinkin uroksen omistajalle että jos ei muuta niin kyllä kauniita pentuja tulee, kun vanhemmat on molemmat todella kauniita. En tässä vaiheessa vielä paljasta urosvalintaa, julkistan tiedon vasta kun ollaan ultrassa käyty :) Veera ultrataan 20.8.2012 :) Kuukauden verran pidän teitä siis jännityksessä.

Me saatiin eilen mukava yövieras tänne kotiimme, kun vanhempani lähtivät kesälomareissulle Seinäjoelle ja Bruno tuli meille hoitoon. Bruno on elokuussa yhdeksän vuotta täyttävä leikattu tanskandoggiuros, joka hankittiin meille kotiin kun olimme siskoni kanssa nuorempia. Bruno on ollut aina kotikoira ja luonteeltaan se on mitä mainioin, rakastaa kaikkia ihmisiä ja eläimiä. Meidän tyttöjen kanssa se tulee todella hyvin toimeen ja erityisesti Veeran kanssa ne on kuin "paita ja peppu" :) Vuorokausi meni mukavasti lenkkeillessä, Bruno pääsi vähän katsomaan kaupungin kulmia ja yöunet hän nukkui meidän sohvalla, kun sänkyyn ei oikein enää yksi tanskandoggi mahtunut ;)

Koko sakki tänä aamuna :)

Tänään Bruno palasi kotiin ja samalla reissulla jäi Veera "mamman ja pappan" luokse yöksi, kun taas minä ja Lara lähdettiin viettämään aikaa parhaan ystäväni Saaran luokse. Saaralla on uroskoira nimeltä Onni ja siksi Veera ei voinut tulla mukaan, kun hänellä on vielä juoksu kesken. Lara ja Onni tulee tosi hyvin toimeen, ja ne leikkii aina itsensä ihan väsyneiksi kun siellä ollaan. Me tehtiin Saaran kanssa herkkuruokaa, rimpsunluita, maissia ja ihanaa kesäsalaattia jossa oli salaattia, kurkkua, viinirypäleitä, mansikoita ja fetajuustoa. Lisäksi oli tarjolla vesimelonia :) Sitten harjattiin Onnin turkki auki ja otettiin kuvia Onnista ja Larasta näyttelypöydällä, joka muuten on mun pöytä ja lainassa Saaralla että se saa harjoitella Onnin kanssa tulevia näyttelyitä varten. Lopuksi katottiin kiva leffa ja syötiin mansikkapirtelöä (tai paremminkin pehmistä :D).

Oli muuten aikas hyvää ;)

Huomenna Veera tulee iltapäivällä kotiin. Tarkoitus olisi myös tehdä huomenna yksi Sukokaan liittyvä rästihomma pois alta, kun tuntuu ettei nekään hommat oikein edisty. Aika kun on aina niin kortilla. Mutta mukavaa loppuiltaa kaikille ja huomiseen! Lupaan päivittää blogini tällä viikolla vielä monta kertaa :)


Lara melkein 11kk


torstai 19. heinäkuuta 2012

#5 tuholaiset vauhdissa...

Juuri kun pääsin toteamaan viime viikolla et ompas kiva pitää koiria vapaana asunnossa kun olen poissa, eikä tarvitse mitään huoneita rajata pois kun ovat niin kiltisti eivätkä mitään tuhojaan tee...

"anteeks äiti..." <3
Tässä lopputulos, eilen kun tulin kotiin oli tästä matosta kulma lähtenyt. Syypäänä Lara ihan varmasti, Veera ei ole koskaan tehnyt kotona pahojaan enkä usko että nytkään tekisi. Veeralla oli just sellanen ilme että "en se äispä mä ollut, se oli toi kakara taas!" :D Hyvin oli Lara taas mattonsa valinnut, koko asunnon kallein ja uusin matto... Pappelinin uutta kevätmallistoa. Noh, ehkäpä mä meen sitten syksyllä ostamaan uutta syysmallistoa... Mut ei noille osaa olla vihanen, on ne vaan niin söpöjä!

lauantai 14. heinäkuuta 2012

#4 sateinen päivä Forssassa

Tänään oltiin molempien koirien kanssa Forssan kaikkien rotujen näyttelyssä. Näyttely järjestettiin Tammelan Mustialassa, ja meidän rodussa tuomarina toimi Juha Kares. Kotipihalta lähtiessämme sää oli kaunis ja aurinkoinen, mutta varauduimme silti sadeasustein josko kuitenkin muutama pisara vettä tulisi... Ja arvatkaapa vaan paljonko sitä sitten tuli! Ennenkuin teltta oli saatu näyttelypaikalle pystyyn olimme jo litimärkiä. Koirat tietysti säilyivät kuivina häkissään, mutta me oltiin äidin kanssa ihan märkiä, samoin tavarat. No, ei auttanut muu kuin mennä telttaan lämmittelemään ja odottaa josko se sade siitä lakkaisi.

Meillä kävi tuuri, sillä puolisen tuntia ennen meidän vuoroa sade lakkasi eikä sen jälkeen vettä tullut kuin muutama pisara. Kehämme oli hyvin aikataulussa ja pian meidän vuoromme tulikin. Ensin menin kehään Laran kanssa. Lara oli junioriluokassa ja siinä luokassa oli yhteensä kolme narttua. Laran vuoro oli toisena ja hän seisoi hienosti pöydällä. Tuomari tarkasti koiran hampaat todeten että kaikki palikat löytyy (niinkuin molemmilla mun koirilla). Lara esiintyi kehässä muutenkin todella hienosti, liikkui ylämäkeen ylväästi ja kantoi itsensä hienosti. Myös maassa seisoi hienosti vaikka olikin kuraista ja märkää. Lara sai erinomaisen ja pääsi kilpailemaan luokkavoitosta. Myös kaksi muuta juniorinarttua saivat erinomaisen joten olimme kaikki kilpailemassa luokan voitosta. Lara jäi valitettavasti luokkakilpailussa toiseksi eikä saanut SA:ta, mutta olin silti supertyytyväinen sen esiintymiseen. Ja olin myös tyytyväinen pelkkään ERIinkin, sillä koira on niin keskeneräinen että siitä on tällä hetkellä vaikea sanoa onko se kissa vai kala ;)

Veeran vuoro avoimessa luokassa tulikin heti juniorikehän jälkeen, kun nuorten luokkaan ei ollut ilmoittautunut yhtään koiraa. Veera esiintyi tavanomaiseen tapaansa hienosti, tosin maassa seisominen olisi voinut sujua paremminkin mutta arvasin että hienohelman mielestä märässä nurmikossa ei oo kivaa seisoskella. Veera sai myös erinomaisen, se voitti luokkansa ainoana narttuna ja sai SA:n. Jee! Sitten mentiin vähäksi aikaa kehän ulkopuolelle odottamaan että loput rodun nartut arvosteltiin. Sitten päästiin kilpailemaan paras narttu-kehään, jossa Veera plakkasi lopulta kolmannen paikan saaden myös varasertin. Rehellisesti sanottuna olin hieman pettynyt sijoitukseen, sillä mielestäni Veera olisi voinut sijoittua tässä narttujoukossa paremmallekin sijalle. Lisäksi en ollut täysin tyytyväinen sen arvosteluun mutta tosiaan, mielipiteensä kullakin. Arvostelulaji kun tämä on, niin ei parane valittaa :)

Tämä viikonloppu menee pitkälti tallilla ja koirien kanssa, tänään hoidan päivä -ja iltatallit sekä huomenna aamu -ja päivätallit hevosten omistajien ollessa kilpailuissa. Huomenna olisi tarkoitus mennä Laran kanssa katsomaan kettua luolille, toivotaan että hän toimii yhtä hienosti kuin toukokuussakin! Nyt lopetan tämän selostamisen ja rupean hankkimaan tallille lähtöä :) Alla vielä koirien tämän päivän arvostelut.

Foxrod Hate It Or Love It JUN ERI2
"Tyylikäs, kaunispäinen reipas narttu. Hieman etuasentoiset lavat. Siro luusto. Riittävä rintakehä. Seistessä kaunis malli. Hieman lyhyt lantio. Tiukka häntä. Erittäin sujuvat liikkeet. Hyvä turkki."


Who Cares About Arwen AVO ERI1 SA PN3 VARASERT
"Mittasuhteiltaan mallikas reipas feminiininen narttu. Ilmeikäs nartun pää. Kauniit silmät. Hyvä kaula ja lapa. Lyhyt suora olkavarsi. Seistessä kaunis profiili. Hieman lyhyt rintakehä. Turhan tiukka häntä. Lyhyehkö luisu lantio. Hyvä kinnerkulma. Liikkuu sujuvasti. Häntä hieman häiritsee. Hieman tuhti."


Tuohon tuhti-asiaan on sen verran vielä palattava, että punnitsin koiran eilen illalla ja se oli aivan normaalipainossaan mitä tavallisestikin, mutta juoksun takia ilmeisesti nestettä on jonkin verran kehossa ja näyttää hieman pesusieneltä tällä hetkellä :) Nämä saattoivat olla Veeran viimeiset näyttelyt ennen mahdollista mammalomaa, olen sen Raisioon ilmoittanut mutta jos se tiineeksi tulee en sitä sinne enää vie. :) Mukavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

#3 Sadepäivän kirjoittelua

Me ollaan tänään tyttöjen kanssa touhuttu ihan kotosalla vaan, käytiin pitkällä lenkillä kun sade vähän hellitti ja muuten ollaan oltu oikeastaan sisällä vaan. Ilta päätetään tietysti sohvalle, missä koko lössi yleensä löhöilee samaan aikaan. Tarvisin kyllä isomman sohvan, kun nää sohvanvaltaajat jättää mulle aina jonkun pikku kolon johonkin :D
Laralla on hauska tyyli nukkua sohvatyynyjen päällä puoliksi kaiteen päällä. Siitä se tuijottelee välillä televisiota ja sitten taas jatkaa uniaan :) Tässä kuva jonka nappasin tänään.



Lisäksi kuvasin tänään Veeran juoksupöksyjä (tai yksiä niistä), kun nää on niin söpöt <3 Veeralla on siis paljon erilaisia pöksyjä mutta tässä meitin suosikit, nää on parhaimman malliset kun on toi tarra niin on helpompi pukee päälle ja nää tulee just hyvään kohtaan koiralla ettei ne paina eikä Veera ainakaan edes huomaa että ne on jalassa :) Ja lisäksi nää on viel syötävän söpöt!




tiistai 10. heinäkuuta 2012

#2 Odotus lopulta palkitaan :)

Viime viikolla aloin jo hiljaa elättämään toiveita, josko vanhempi narttu Veera lopultakin aloittaisi juoksunsa. Edellinen juoksu nartulla alkoi heinäkuun lopussa 2011 joten kyllä niitä tovi saatiinkin odotella. Olin jotenkin kuvitellut, että kun Lara aloitti maaliskuussa juoksunsa seuraisi Veera perässä ja alottaisi myös omansa, mutta näinpä ei käynytkään. Mutta lopulta odotus palkittiin ja nyt ne sitten alkoi!

Tässä kohtaa varmasti mietit että mitä se hullu eukko nyt jostain koiran juoksuista vohkottaa. Tarkoituksenani olisi astuttaa Veera jollain kivalla uroksella. Nyt onkin läppäri käynyt alkuviikon kuumana kun olen selaillut kasvattajien nettisivuja ja yrittänyt pähkäillä mikä uros olisi Veeralle sopiva. Muutama kiva vaihtoehto onkin sieltä hypännyt silmiini, joten eiköhän se tässä parin päivän sisällä selviä kenestä tulee Veeran sulhasehdokas. Tosin teitä pidän kyllä jännityksessä siihen asti että tiedetään onko masussa elämää vai ei ;) Hihihi.

Me eletään siis jänniä aikoja täällä, mutta pitäkäähän nyt kaikki peukut pystyssä et tärppää! Tuleva pentue on ainakin kauan odotettu ja hartain mietitty, kun olen puolisen vuotta jo pyöritellyt sukutauluja pitkin asuntoa :) Meillä jää hetkeksi Veeran kanssa TOKO-treenaus, kun odotetaan juoksujen loppumista, sitten voidaankin vielä palata ryhmään mukaan ja treenailla siihen asti kun vaan neiti jaksaa treenata, eikä maha paina liikoja.

Viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä pitkästä aikaa näyttelyihin koirien kanssa, mukaan lähtee molemmat nartut. Äiti lupasi lähteä apukäsiksi ja kuskiksi, niin ei tarvitse yksin lähteä ajamaan. Tosin pitkää matkaa ei tarvitse onneksi ajella kun näyttelyt on Forssassa. Olen jo pitkään haaveillut omasta näyttelyteltasta ja tilasinkin ihanan pinkin näyttelyteltan Petenkoiratarvikkeesta. Toivottavasti se ehtisi tänne perjantaiksi, niin päästäisiin heti Forssassa testaamaan uutta telttaa :)

Petenkoiratarvikkeen sivuilta napattu kuva teltasta.

Lopuksi vielä hauska videopätkä Veerasta, video on otettu 3.5.2011 eli Veera on alle vuoden vanha videolla. Muutama temppu tuli sille pentuna opetettua, ja se osaa edelleen kaikki ne + miljoona muuta, kiitos koiratanssiharrastuksen :)



maanantai 9. heinäkuuta 2012

#1 Blogin esittely :)

Ensimmäinen blogitekstini on tietysti blogilaisten esittely.

Itse olen 22 vuotias loimaalaisnuori, jonka elämään kuuluvat vahvasti koirat ja hevoset. Valmistuin ylioppilaaksi Loimaan Lukiosta vuonna 2009, ja opiskelen nyt kolmatta vuotta Turun Ammattikorkeakoulussa tarkoituksenani valmistua tradenomiksi vuonna 2013. Olen suorittanut kasvattajan perustutkinnon Sastamalassa maaliskuussa 2012 ja oma kennelnimianomus lähti Suomen Kennelliittoon toukokuussa 2012. Tarkoituksenani olisi aloittaa sileäkarvaisten kettuterrierien pienimuotoinen kasvatus tulevaisuudessa.

Koiraharrastukseni alkoi varsinaisesti vasta vuonna 2009, kun innostuin omasta koirasta. Tällöin erään ystävän kautta tutustuin sileäkarvaisiin kettuterriereihin, ja rakastuinkin ensisilmäyksellä tähän rotuun. 3.1.2010 kotiini muutti ensimmäinen sileäkarvainen kettuterrieri, sijoitusnarttu Mette, oikealta nimeltään Active Lads Honeybunny. Mette oli hurmaava pieni kettarineito, joka oli luonteeltaan tyypillinen kettuterrieri - älykäs, valpas, toisinaan hieman itsepäinenkin, mutta samalla todella ystävällinen ja mukava koira. Meten ja minun yhteinen taival päättyi aivan liian lyhyeen, 4.6.2010, kun Mette jäi auton alle kotipihassamme ja kuoli.

Mette
Veera (Who Cares About Arwen) muutti luokseni melko pian tapahtuneen jälkeen, heinäkuussa 2010. Veera oli pieni 8 viikkoinen kettarinarttu, jonka isä oli edesmenneen Meten veli. Aluksi yhteinen taival ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta olin onnellinen että kaiken surun keskellä minulla oli joku, joka piti minut joka minuutti maan pinnalla. Veerasta kasvoikin hurmaava, kaunis kettuterrierinarttu. Vasta Veeran kanssa innostuin toden teolla koiranäyttelyistä, ja Veeran kanssa tulikin kierrettyä kaikki Balttian maat sen ollessa juniori-ikäinen. Tulostakin on saatu; Veera on Viron ja Latvian juniorimuotovalio, ja se on saanut sertin ja Cacibin Liettuasta. Lisäksi sillä on useita PN1/VSP-sijoituksia ja se on saanut Suomesta juniori-ikäisenä varasertin.

Veera

Veera on luonteeltaan todella ystävällinen, omanarvonsa tunteva ja melko rauhallinen kettari. Veera on todella seurallinen ja viihtyy parhaiten toisten koirien seurassa. Veera on kettuterrierinä poikkeuksellisesti todella kiintynyt minuun, mutta en sitä toisaalta ihmettele, kun olimme Veeran kanssa niin pitkään kahdestaan. Veeran kanssa käymme TOKO-treeneissä ja olemmekin suorittaneet alokas-luokan liikkeitä treeneissä. Lisäksi Veeran kanssa on treenattu koiratanssia jossa hän on ihan super! Veera on käynyt säännöllisesti myös luolatreeneissä keinoluolilla, toimien siellä hyvin. Veera on ehdottomasti elämäni koira, ja toivottavasti myös tulevan kennelini ensimmäinen kantanarttu :)

Lara, Foxrod Hate It Or Love It, muutti luoksemme marraskuussa 2011. Lara on reipas ja välillä vähän villikin kettarineidon alku, joka on asettunut perheeseemme hienosti. Lara on kohdannut reippaasti kaikki uudet asiat ja on muutenkin todella kiva harrastuskoiran alku. Energia ei tästä koirasta hevillä lopu, ja Lara rakastaakin juoksulenkkejä rullaluistimien kanssa. Lara aloittelee näyttelyuraansa vasta, mutta häntäkin olisi tarkoitus näyttää Suomessa sekä Balttian maissa. Lara kävi ensimmäisen kerran katsomassa kettua keinoluolilla vain 9kk ikäisenä toukokuussa 2012, ja neiti toimi siellä kuin vanha tekijä. Laraa olisi tarkoitus tulevaisuudessa näyttää ja käyttää, ja mukavalta harrastuskoiralta Lara tällä hetkellä vaikuttaakin :)

Lara

Pyrin kirjoittamaan blogia mahdollisimman säännöllisesti ja täällä tulee olemaan vaihtelevasti blogikirjoituksia koirista ja hevosista, välillä molemmistakin yhtä aikaa ;)