lauantai 27. huhtikuuta 2013

#106 Maaseudun rauhaa

Edelleen netti takkuilee kotona, ensi viikolla on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja soittaa DNA:lle ja selvittää miksei netti toimi. Nyt kuitenkin luvassa kuulumispostausta kun netti toimii täällä korvessa paremmin kuin kaupungissa heh ;)

Tultiin tänään koirien kanssa Kojonkulmalle maaseudun rauhaan ja tarkoitus olisi viihtyä täällä vapun yli. Ensi viikolla on luvassa mukavan kevyt työviikko - vain kolme päivää töitä! Itselläni olisi kyllä paljon koulujuttuja tehtävänä mutta jotenkin nyt on motivaation puutetta niiden suhteen. Mieluummin lähden ulos ja luontoon kuin istun kotona nokka kiinni tietokoneessa, sitä saa tehdä töissäkin jo ihan tarpeeksi...

Mutta koirat ovat nauttineet kun pääsivät maalle juoksemaan vapaana ja tarhaan! Meidän tarhat ovat sulaneet ja kiitos laatoituksen myös kuivuneet, joten kyllä nyt kelpaa koirien tarhata. Tänäänkin koirat taisivat olla kaikkiaan neljä tuntia tarhassa, välillä ne riehuivat, välillä juoksivat kilpaa ympäriinsä ja välillä ne makailivat auringossa ja nautiskelivat olostaan. Ja tietysti jokaisesta liikkeestä pihalla ne ilmoittaa hyvin äänekkäästi myöskin ;)

Veeran kanssa ollaan tänään seikkailtu metsässä ja juoksulenkillä. Musta on kuoriutunut sellainen samoilija ettei toista olekaan. Metsässä on jotenkin niin ihanan rauhallista ja näin keväisin on ihanaa seurata kun kaikki rupeaa pikku hiljaa viheriöimään ja kuulla lintujen laulavan. Metsässä tuoksui ihan kesä, joten täytyy se uskoa, kyllä kesä on kohta täällä! Ja mitä nopeammin kesä tulee, sen nopeammin syksy ja talvi saapuvat joten kesä, saat tulla jo kiitos!! :)



Tuli otettua "vähän" (käytännössä katsottuna yli 400...) kuvia Veerasta ja muutama kuva luonnostakin. Vielä kuitenkin kaikki on kovin harmaata/ruskeaa mutta pari viikkoa kun mennään eteenpäin on kaikki paikat jo vihreinä!



PS. Kahden viikon päästä meidän jenkkirakkaus on jo kotona! Lähiaikoina luvassa yksityiskohtaisempaa postausta siitä millainen "ihme" meille saapuu.

PPS. 100 tykkääjän raja meni viikolla rikki mutta lisää tykkääjiä kaivataan Kennel Emmetfoxin FB-sivuille. Käy tykkäilemässä sivusta täällä!







lauantai 20. huhtikuuta 2013

#105 Huhhuh mikä viikko

Haluan aluksi pahoitella että postauksia on tullut nyt näin harvoin. Syitä siihen on monia, mutta päällimmäisenä nyt kamala kiire ja toimimaton netti. Tänään taas tuo ah-niin-ihana nettitikku päättikin toimia joten tulin heti raapustamaan teille kuulumisia blogiin!

Viime viikonloppu oli aivan katastrofaalinen meidän suhteen. Lara tuli kipeäksi torstai-illalla ja perjantai vietettiin sen kanssa Raision Koirakissaklinikalla tiputuksessa. Koko viikonlopun ja vielä alkuviikonkin Lara oli ihan vetelä ja söi huonosti. Kuitenkaan koirasta ei löytynyt kliinisessä tutkimuksessa, verikokeista tai röntgenkuvista mitään. Ilmeisesti sillä oli vain joku vatsapöpö kun se ei syönyt ja oksenteli pariin otteeseen. Onneksi Lara on nyt kunnossa ja selvittiin säikähdyksellä.

Simon kanssa oli alunperin suunnitelmissa suunnata tänään Hyvinkään pentunäytelmiin mihin olin sen ilmoittanut, mutta päätin jättää nämä kekkerit välistä sen kanssa. Simo on tällä hetkellä huonossa kasvuvaiheessa ja edelleenkään en ole täysin tyytyväinen sen korviin joten niitä vielä fiksaillaan hitusen. Lisäksi loukkasin vasemman käden peukaloni leikkaamalla kuorimaveitsellä ja sormesta lähtikin kunnon palanen irti... Joten koiran handlaaminen ei onnistu toistaiseksi ainakaan. Seuraava näyttely onkin Tampere KV parin viikon päästä joten toivottavasti peukalo paranee siksees tai joudun hankkimaan koirille handlerit sinne.

Ilmoitin Veeran TOKO-kurssille Raisioon joka alkaa ensi viikon tiistaina. Me ollaan nyt varmaan kuukausi laiskoteltu eikä olla treenattu TOKOa oikeastaan yhtään muutamia lyhyitä pätkiä lukuunottamatta. Tauko tuli hieman huonoon väliin koska päästiin jo sisätreenien ansiosta niin hyvään treenivireeseen mutta huonot kelit ja omat kiireet ovat pakottaneet tauolle. Nyt kuitenkin kevät on vihdoinkin täällä joten treenit voivat alkaa ja toivottavasti päästään jo pian johonkin möllikisoihinkin starttaamaan!

Oikein ihanaa viikonloppua lukijoille ja käykäähän nyt tykkäämässä Kennel Emmetfoxista Facebookissa jos ette vielä ole käyneet! Tästä pääset sivulle!

Tytöt ei olisi nousseet aamulla millään ylös sängystä! :)





sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

#104 Pennusta aikuiseksi - koirien kehitystä kuvina!

Ajattelin toteuttaa tällaisen postauksen vielä ennen varsinaista erikoispostausta. Olen viime aikoina katsellut paljon vanhoja valokuvia. Jotenkin aina, kun minulla on pentu täällä kasvamassa, minulla tulee siinä puolen vuoden tietämillä epäusko siitä kasvaako niistä ollenkaan koiran näköisiä kun ne ovat pelkkää jalkaa ja nahkaa. Laran kanssa varsinkin tuli tirauteltua monia kyyneliä ja loppujen lopuksi siitä tuli tosi upea.

Ajattelin siis toteuttaa kuvapostauksen pennusta aikuiseksi kuvina Veerasta ja Larasta. Kuvat ovat siis rakennekuvia josta näkee hyvin miten koirat alkavat pentuna kasvamaan ja venymään joka suuntaan ja kas kummaa yhtäkkiä ne ovatkin taas jo ihan mallikelpoisen kettuterrierin näköisiä vaikka välillä ne näyttivätkin kasalta luita ja nahkaa ;)

EE LV jMVA Who Cares About Arwen, syntynyt 17.5.2010

Veera 6 vkoa, kuvan ottanut Sari Kares

Veera 8 vkoa

Veera 10 vkoa

Veera 14 vkoa

Veera 16 vkoa

Veera vajaa 5kk

Veera 7kk

Veera 8kk

Veera 11kk (ompas se ollut paksussa kunnossa!!)

Veera 1 vuotta!

Veera 1v 3kk

Foxrod Hate It Or Love It, syntynyt 3.9.2011

Lara 5 vkoa
Lara 9 vkoa
Lara 5kk
Lara 9kk, jestas mikä kuikelo!! :D
Lara 1v 1kk
Lara 1v 7kk

Larasta ei olla vielä saatu sitä "täydellistä" otosta - tämä koira on ehdottomasti paremman näköinen livenä kuin valokuvissa! Mutta tosiaan antaa kyllä paljon toivoa Simon suhteen kun katselee esim noita Laran kasvuvaihe-kuvia, se on ollut välillä niin järkky! Ja nyt se on niin kaunis koira, kauniimpaa saa hetken etsiä :)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

#103 Vierailulla Jokioisilla

(Psst. Käykäähän nyt rohkeasti esittämässä erikoispostauksen aiheita tänne!)

Eilen kävin pitkästä aikaa moikkaamassa kasvattiani joka asuu Jokioisilla. "Zaraksi" ristitty tyttönen oli kasvanut ihan hurjasti ja luonteeltaan juuri niin iloinen ja reipas kuin kettuterrierinalun kuuluukin olla :) "Zara" on oikealta nimeltään siis Emmetfox Snow White ja on viime syksynä syntyneestä pentueesta, eli Veeran muksuja. Zaran omistaa Eva Salminen.

Mulla oli mukana molemmat koirat ja otinkin Veeran mukaan sisälle heidän kotiinsa. Veera ja Zara tulivat ihan hyvin toimeen, mitä nyt Veeran piti pahaiselle kakaralle näyttää kaapin paikka. Yhteiskuvauksista ei tullut oikeastaan yhtään mitään kun neitoset päättivät hieman mittelöidä juuri siihen väliin kumpi on pomo, joten jätettiin ne suosiolla myöhemmäksi kuvattavaksi. Pihalla autossa odotti kiltisti Zaran veli Simo, joka pääsi myös hihnassa moikkaamaan Zaraa. Zara tuntui olevan kovin onnellinen verisukulaistensa tapaamisesta ja kun pakkasin koiria takaisin autoon neitonen oli sitä mieltä että älkää nyt vielä lähtekö leikitään vielä hetki :)

Täytyy kyllä todeta, etten ole varmasti ikinä nähnyt niin karvaista sileäkarvaista kettuterrieriä kuin mitä Zara oli! Sillä on aivan mahtava turkki, tosi tiheä ja koska koira ei ole vielä ihan aikuisen koiran turkissaan se on melko pehmeä. Kampakaan ei meinannut paikoitellen mennä läpi turkista! Trimmasin Zaran tänään ensimmäistä kertaa sitten sen jälkeen kun se muutti meiltä uuteen kotiinsa marraskuussa, joten se oli koko talven saanut kasvatella karvojaan rauhassa. Trimmaustulos nyt ei ehkä kaikista kaunein ollut, nimittäin niin karvaisen koiran trimmaus on todella haastavaa näin vasta-alkajalle! Zara seisoi hienosti paikallaan ja antoi nätisti vetää koneellakin vaikeista paikoista. Hienoluonteinen neito kyseessä siis!

Sovittiin omistajan kanssa että Zara tulee kuukauden päästä meille yhdeksi päiväksi kyläilemään omistajan työpäivän ajaksi jotta saan viimeisteltyä trimmin rauhassa silloin. Ja Zara pääsee leikkimään rakkaiden sukulaistensa kanssa sydämensä kyllyydestä :) Lisäksi suunniteltiin että saisin ottaa Zaran kesällä johonkin näyttelyyn mukaan, mikä on todella kiva juttu! Zara vaikuttaa ihan lupaavalta koiralta, joten ehdottomasti sitä kannattaa jossain näyttää.

Kiitos perhe Salminen että sain tulla vierailulle ja ennenkaikkea suuri kiitos että olette pitäneet Zarasta huolta. Zarasta näkee että sitä on rakastettu mutta myös annettu sääntöjä ja rajoja! Tällaisia kasvatinomistajia toivon löytäväni jatkossakin tuleville pennuilleni :)

Loppuun vielä kuvia eiliseltä.









keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

#102 Taas olisi erikoispostauksen aika!

Minulta meni vallan ohi taas "pyöreät kympit" kun 100. postaus tuli täyteen. Olenhan aiemmin pitänyt joka 20. postaus erikoispostauksen! Suurimmat pahoitteluni ja lupaan palata taas ruotuun tämän asian saralta ;)

Nyt kuitenkin ajattelin taas kirjoitella teille erikoispostauksen, mutta aihe uupuu! Ehdotelkaa aiheita, saa liittyä koiriin / kettuterrieriereihin / harrastuksiin (TOKO, metsästys, MEJÄ, näyttelyt) / kasvatukseen tai jos haluatte kuulla jotain minusta esim. elämästäni koirien ulkopuolella voin kirjoitella myös sellaisen!

Uuden kameran myötä minulla on myös mahdollisuudet toteuttaa myday-postauksen jos jotakuta sellainen kiinnostaa. Tietysti joku videopostauskin on mahdollinen.


Joten rakkaat lukijat - erikoispostauksen aiheita kiitos! :)

 

PS. Kennel Emmetfox löytyy nyt myös Facebookista - käykäähän tykkäämässä niin saatte tietoonne kaikki tulokset ja tapahtumat nopeammin kuin mitä blogista ne voit lukea! 

kesää odotellessa :)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

#101 She´s a lady, wowowoo...


Arvatkaapa kukas neiti tässä kuvassa poseeraa? Monet varmasti hierovat silmiään kun tämän paljastan, mutta kuvassa poseeraa kohta 7kk vanha Hilla-neiti eli oikealta nimeltään Emmetfox Sleeping Beauty! Kasvattajaäiti melkein tirautti kyyneleen tämän kuvan nähdessään, on se kaunis koira (ihan kuten äitinsäkin)! :)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

#100 Sata!

Oli pakko laittaa tuollainen "persoonallinen" otsikko kun tajusin tätä kirjoittaessa että tämähän on sadas postaus blogin historiassa, aika huimaa! Aluksi blogia perustaessani en ajatellut että tulisin bloggaamaan näin kauan mutta nyt kun tätä blogia lukee joku muukin kuin pelkästään minä motivaatio kirjoitella on suuri! Kiitos siitä kaikille lukijoille sekä anonyymeille joita käy muuten blogissa tilastojen mukaan päivittäin melkein 50 :)

Sain keskiviikkona kauan odotetun kameran ja voitte kuvitella miten on loppuviikko sujunut - kuvia ottaessa! Mulla on nyt niin kauhea motivaatio kuvailla ja varsinkin sisällä kuvaaminen on niin ihanaa kun vanhalla kameralla kuvat oli suorastaan surkeita kun sisällä otti! Koirat ovat päässet linssiludeiksi ja nää ensimmäiset kuvat on kaikinpuolin melko koruttomia kun en ole pahemmin jaksanut keskittyä taustoihin / rekvisiittoihin vaan lähinnä räpsinyt kuvia sieltä sun täältä :) Blogin ilme tulee varmasti muuttumaan nyt kun mulla on uus kamera, joka postaukseen olisi tarkoitus saada uusia kuvia ja kuvien laatu paranee melkoisesti kun ei tule enää puhelinkuvia vaan kunnon järjestelmäkameralla kuvattuja kuvia!

Meillä ei ole tällä viikolla ole tapahtunut oikeastaan yhtään mitään ihmeellistä. Ollaan pidetty nyt ihan vallan treenitaukoa niin Simon näyttelytreeneistä kuin Veeran TOKO-treeneistäkin, välillä on hyvä levätä ja jättää koirille "jutut mieleen hautomaan" niin sitten on taas uutta energiaa treeneihin. Oma motivaatio on kyllä myös näillä keleillä ollut miinuksen puolella, nimittäin kevään koittaessa kuraiset tiet ja nurmikot ei houkuta treenaamaan, ei koiraa eikä varsinkaan ohjaajaa. Ohjattuja treenejäkään ei nyt TOKOssa ole ollut koska sielläkin kenttä on ollut huonossa kunnossa. Olenkin alkanut miettimään pitäisikö etsiä paikka jossa pääsisi treenaamaan sisähallissa toisen kerran viikossa? Niin että nykyisessä paikassa treenattaisiin kerta viikkoon ulkona ja toisessa kerta viikkoon sisällä. Täytyy nyt katsoa, miten ohjatut treenit pihalla alkaa sujumaan kun sinne asti päästään!

Tämän kuun ainoat ehkä-näytelmät ovat Hyvinkään pentunäyttely, jonne on muuten ilmoitettu tasan yksi sileäkarvainen kettuterrieri joka on meidän Simo! Totesin äidille että jos Simo nyt jotenkuten koiralta näyttää ja korvatkin ehkä pysyvät jotenkuten päässä niin sinne lähdetään, kun ei mitään hävittävääkään ole! Hassua, ettei ketään ole pentujaan ilmoitellut vaikka monella on tällä hetkellä kotona kasvamassa hienoja tulevaisuuden lupauksia. Tietysti pentunäyttelyt on aina epävirallisia ja aika hullu täytyy olla (köhköh) että viitsii pelkkien pentujen takia kauas ajella.

Eilen meillä oli työpaikan vuosittainen juhla, pilkkikilpailut. Siellä kirjaimellisesti pilkitään joukkueittain (myymälöittäin) ja voittajille on luvassa palkintoja sekä voittajajoukkue saa oikeuden järjestää kisan omalla paikkakunnallaan seuraavana vuonna. On kiva nähdä työkavereita ja tuttuja työpaikan ulkopuolella ja puhua kaikesta muusta kuin työasioista! Pilkkimisen jälkeen oli luvassa saunomista, paljuilua, ruokailua ja tuli sitä hieman tanssittua valssin tahtiin! Kiitos kivalle työporukalle mukavasta illasta!

Lähdössä illanviettoon! :)

Mutta pidemmittä puhetta - tässä olisi kuvasaastetta arvoisat blogini lukijat! Kuvat on otettu siis keskiviikosta alkaen pitkin viikkoa :)

Lara 1,5 vuotta, ihan hyvässä kunnossa kevään näytelmiin 

Simo pusuttelee Saaran kanssa :)




Lara ja paras ystäväni Saara <3 td="">






tiistai 2. huhtikuuta 2013

#99 Astetta rankempi pääsiäinen

Hengissä ollaan vaikka hetken aikaa mietin pääsiäisenä kuinka meidän käy... Nyt puhutaan siis vain omistajasta, koirilla on kaikki hyvin ja ne ovat saaneet viettää pääsiäisensä maaseudun rauhassa riekkuen ja leikkien eli todellista koiranelämää parhaimmillaan. Mutta voin vain todeta itsestäni, että vanhaksi ei ole tulemista, juhlimiset on jätettävä nuoremmille ja lauantaiaamusta jonkinsortin raittiuslupausta tuli huonovointisena luvattua! Noh, pääsiäinen oli ja meni mutta nyt kuulumisiin.

Olen jo pidemmän aikaa pähkäillyt mitä teen nykyisen kameraongelmani kanssa. Tilannehan on se, että vanha Canon EOS 350D kaipaa kipeästi uutta kennoa ja akkua enkä siltikään ole täysin tyytyväinen sen sisäkuvausominaisuuksiin. Yksi ilta selailin uusia Canonin kameroita netistä ja löysin niin mahtavan tarjouksen Netanttilan sivuilta etten voinut olla tilaamatta kameraa! Meille on siis tällä viikolla tulossa upouusi Canon EOS 600D, ja voin sanoa että sen jälkeen alkaa sellainen kuvien aikakausi tässä blogissa että oksat pois! :)


Veera on palautunut viime viikon maanantain onnistuneesta metsästysreissusta erittäin hyvin. Niin hyvin että totesin ettei sitä enää voi pitää metsässä vapaana nimittäin koira työntää itsensä jokaiseen koloon minkä löytää. Käytiin lauantaina vähän kiertelemässä ja Veera kävi samalla parin vanhan rakennuksen aluset kohnaamaassa mutta hiljaista oli. On muuten hauska todeta että koira hakee täysin hiljaa ja rauhallisesti (= järkevästi?) kun ollaan sen kanssa vaan omalla porukalla eikä mukana oo vieraita metsämiehiä. Inahdustakaan ei kuulunut kun se kohnasi vanhantalon aluset. Kova polte olisi sekä koiralla että omistajalla metsälle mutta ei kai se auta kuin myöntää että kesä on ihan kohta ovella ja syksyllä jatketaan harjoituksia...

Peuranruokintapaikalla oli ollut elämää jäljistä päätellen

Pääsiäisenä käytiin muutenkin paljon metsässä koirien kanssa lenkillä. Mä itse henkilökohtaisesti en uskalla käydä ainakaan syvällä metsässä yksinäni, metsä on aina ollut musta tosi ahdistava paikka yksinään kulkea mutta kun on joku kaveri niin tykkään kyllä samoilla siellä. Löysin eilen metsästä hienon sarven, joku komea pukki oli sen sinne tiputtanut ja oli kyllä niin komea että pakko oli kotiin asti se tuoda :)



Tällä viikolla ei ole tiedossa koirien suhteen mitään ihmeellistä, kameraa tulee varmasti testailtua kun sen kotiin saan. Huhtikuu tulee muutenkin olemaan enemmän asioiden suunnittelua (kuin niiden toteutusta), ensi kuussa alkaakin sitten tapahtua! Voin sen verran paljastaa että meidän koiralauma lisääntyy yhdellä nelijalkaisella lisää ;) Kuten uskoa voitte, en malttaisi odottaa enää päivääkään!

Huhtikuussa olisi tiedossa yksi näyttely vain ja sekin on "ehkä-lokerossa", riippuen siitä kehtaako tuota ripakinttu-Simoa viedä mihinkään näytille... Veeran olen ilmoittanut luonnetestiin kuun vaihteeseen, mutta paikka varmistunee vasta lähempänä. Toukokuussa olisi näyttelyt melkeinpä joka viikonloppu ja tosiaan sitten vähän muutenkin uusia tuulia. Juoksujakin saadaan kohta alkaa odottelemaan :)