#30 Syksy on saapunut

Ja tiedättekö mistä sen tietää? ;) Siitä että päästään ajamaan koirilla ensimmäiset verijäljet!! Eli peuranmetsästyskausi on siis alkanut. Lauantaisen saaliin ansiosta saatiin eilen tehtyä Laralle sen elämän ensimmäinen jälki, ja hyvin se kyllä sen ajoi! Vähän Lartsua jännitti että mikä siellä sitten odottaa, mutta kun sieltä paljastuikin peuran sorkka, oli koira kyllä ylpeä saalistaan. Lauantaina iskä oli ottanut Laran mukaan etsimään peuraa, joka oli juossut muutaman metrin pellolla, ihan vain kokeeksi. Lara ei ollut ihan hokannut ideaa, mutta eipä ihme - eihän se tiennyt mitä etsiä kun ei oltu koskaan ennen sille jälkeä tehty! Iskä totesikin, että olisi hyvä että maalla olisi aina joku koirista että jos joskus tulee tilanne että tarvitsee elukkaa lähteä metsästä hakemaan, niin on sitten koira millä hakea.

Tämä on vanha kuva, Lara on tässä kuvassa 5kk ikäinen eli ihan vauva vielä :)

Viime syksynä isän ystävä soitti meidät apuun, kun hänen ampuma peuransa jatkoi metsään vaikka luoti osui varmasti kuollettavasti siihen. Peurat kun voi toisinaan juosta montakin metriä, kun sen sydän ei lakkaakaan heti lyömästä vaikka luoti osuisikin hyvin. Pyyhällettiin Veeran kanssa muutamassa minuutissa paikalle, näytin koiralle verijäljen ja siitä lähdettiin. Muutama sata metriä oli peura juossut ja kuollut metsään, ja Veera löysi sen upeasti seuraten tarkasti verijälkeä. Säästyi paljon aikaa ja vaivaa, kun ei tarvinnut pilkkopimeässä alkaa taskulamppujen kanssa etsimään sitä, kun Veera vei meidät suoraan riistan luokse. Nyt ei vaan tänä syksynä Veerasta paljon apua ole metsällä, kun sillä on täysi työ kasvattaa pentukatras täällä kotona :)

Metsästyksestä kun innostuin kirjoittamaan, on meillä aikas naurettava tilanne suorastaan kotona tällä hetkellä. Meidän perunamaalta, joka on siis ihan meidän pihapiirissä, löytyi outoja ulostekasoja ja perunoita oli nostettu pintaan mutta niitä ei oltu syöty. Peurathan käy meillä syömässä omenat puusta, mutta ei ole koskaan perunamaalle eksynyt ja tosiaan ulosteiden perusteella tajuttiin heti että peurat ei ole kyseessä vaan joku paljon pienempi. Isä sitten viritti riistakameran perunamaalle jotta otus saataisiin tallennettua kameraan. No, selvisipä sitten mikä elukka siellä on mönkinyt - nimittäin supikoiria! Eipä olisi uskonut, että ne uskaltautuvat meidän pihaan, varsinkin kun pihassa pyörii kettuterrierejä. Heh ;) Nyt tarvii alkaa tehdä suunnitelmia niiden häätämiseksi, on meillä ainakin niitä koiria jo valmiina ;)

Onnellinen katras viikonloppuna :)

Täällä pentuaitauksen ääressä on kaikki hyvin. Eipä ole paljoa raportoitavaa kun pennut vaan nukkuvat ja syövät ja kasvavat tietysti hurjaa vauhtia. Kaikille on tullut paljon ruskeaa karvaa kasvoihin, eli ovat kaikki varmasti täysin trikkejä. Olen hieman pentuja jo katsellut "sillä silmällä", ja vaikuttaisi siltä että olen saanut mitä olen "tilannut" ;) Todella vahvoja ja jämäköitä pentuja, ei välttämättä mitään joutsenkauloja mutta niitä nyt on Suomi muutenkin pullollaan. Toivon, että näistä kasvaa vahvaluustoisia, hyvän kokoisia ja hyvin liikkuvia koiria. Kaikki muu onkin sitten pelkkää plussaa.

Maailman kaunein äitikoira <3

Olen eksynyt jos jonkinmoiseen Facebook-ryhmään kasvatustyöni aloittamisen myötä, ja yksi ehdottomasti mielenkiintoisimmista ryhmistä on Koirankasvatuksen Aapinen. Sieltä löytyy kasvattajia ja "kasvattajia" joka lähtöön, ja pakko sanoa, että tunnen itseni kyllä maailman surkeimmaksi kasvattajaksi välillä kun lueskelen niitä tekstejä siellä. Eräs nainen kertoi ottavansa aina vähintään kuukauden palkatonta vapaata töistä kun pennut syntyvät. Minä pidin tasan yhden päivän lomaa, jonka jälkeen tein kaksi lyhempää työpäivää ja sen jälkeen olen tehnyt normaaleja 8h työpäiviä. Ja pennut on edelleen hengissä, vaikken röyhyttele niitä kuin vauvoja tai seuraile niitä 24/7 tuleeko ulosteet normaalisti. Pentupakkauksiin en osta romaaneja pennunkasvatuksesta, ravintoöljyjä, enkä aio maksaa pentujeni vuoden näyttelymaksuja taikka terveystutkimuksia, ellen aio itse käyttää kys. koiraa jalostukseen. Hohhoijaa...

Mette kotipihalla toukokuussa 2010.

Yhdeksän postausta vielä ja sitten olisi taas aika erikoispostauksen. Mulla onkin aihe jo valmiina - aion kertoa ensimmäisestä koirastani, sijoitusnarttu Metestä. Meten ansiosta ihastuin tähän rotuun ja olen kennelnimenikin nimennyt Meten mukaan. Eli Meten koskettavaa tarinaa on luvassa, kun neljäskymmenes postaus on käsillä :)