torstai 23. toukokuuta 2013

#112 Vieraita Kanadasta

Kuten edellisestä postauksesta voitte lukea, meille saapui uusi perheenjäsen Frank Amerikasta edellisviikonloppuna. Frank matkusti lentokoneessa matkustamossa kera saattajansa, kanadalaisen Deanin kanssa. Dean on Frankin kasvattajan Annen hyvä ystävä ja lupautui ystävällisesti tuomaan meille Frankin ja samalla hän pääsisi matkalle Suomeen. Dean omistaa Frankin "isosiskon" eli nartun joka on samasta yhdistelmästä kuin Frank. "Patsy" onkin ollut voittoisa koira Kanadassa, viime viikonloppuna Patsy oli BIS2 näyttelyssä!

Dean ja Frank saapuivat Helsinki-Vantaan lentokentälle perjantaiaamuna. Kymmenen aikoihin alkoi matka kohti Loimaata ja juttua riitti - Dean oli sosiaalinen ja avoin ihminen ja meillä löytyi heti yhteinen sävel. Pikkusiskoni oli mukanani kuskina ja henkisenä tukena lentokentällä. Perjantaipäivä sujui kinkkukiusausta syöden (tämä oli niin herkullista ruokaa Deanin mielestä että hän otti reseptin mukaan ja valmisti sitä jo kotimaassaankin!), Loimaata esitellen, äitienpäivälahjaa metsästäen (hyvä Emmi, ajoissa liikkeellä taas) sekä hieman luolatoimintaan tutustuen. Käytiin yhdellä luolalla metsässä vähän näyttämässä millainen paikka se on ja sitten treenattiin nuorien koirien kanssa nahkoilla. Deanin kotimaassa Kanadassa koirilla metsästäminen on kiellettyä joten luonnollisesti hän oli kiinnostunut tietämään luolakoiratoiminnasta.

Dean treenaa Frankia supinnahkan kanssa!

Dean rakastui Laraan ja Lara nukkuikin molemmat yöt hänen kanssaan, hihih!

Lauantaina lähdimme tutustumaan Turunlinnaan sekä hieman shoppailemaan Raision Myllyyn. Turunlinnassa meitä odotti Frankin osamistaja Johanna sekä Hannu ja heidän poikansa Anton. Kierrettiin Turunlinna läpi (joka oli hieman pettymys koska olin ajatellut sen olevan isompi paikka ja nähtävää enemmän) ja sitten suunnattiinkin Raisioon. Raisiossa kierrettiin ensin kauppoja etsien Deanille Suomikamaa ja kyllähän sitä löytyi - pari t-paitaa, Suomi-aurinkolasit sekä tietysti Suomen lippu! Tämän jälkeen käytiin Arnoldsilla herkuttelemassa. Sitten lähdettiinkin Kojonkulmalle grillailemaan ja vähän fiilistelemään uutta ameriikanihmettä ;) Oli tosi ihana päivä, keli oli mitä parhain, +20 asteen paremmalla puolella ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Oli ihana viettää Johannan ja Hannun kanssa aikaa kun heitä näkee vähän liian harvoin kun välimatkaa on niin paljon. Deanilla oli myös mukavaa, viini virtasi ja ruoka oli erinomaista :)

Turunlinnan kirkko, täällä vois mennä vaikka naimisiin! ;)

Deanille & äidille tuli kuuma Turunlinnassa!



Arnoldissa kahvilla minä, äiti, Hannu, Johanna ja vaunuissa Anton :)

Äiti ja Frank

Viikonloppu meni aivan liian nopeasti ja sunnuntaiaamulla olikin jo lähdettävä kohti lentokenttää. Tällä kertaa mukaani lähti Johanna viemään Deania. Frank lähti myös saattamaan Deania lentokentälle ja hyvästit vaihdettiin paikanpäällä. Toivon todella, että nämä eivät olleet jäähyväiset vaan näen Deanin ja toivottavasti myös Frankin kasvattajan jonain päivänä! Viikonloppu oli kaikinpuolin antelias ja opettavainen, niin hyvässä kuin pahassakin ja sain viikonlopun aikana uuden kallisarvoisen ystävän :)

Kiitos Dean kaikesta, ja nähdään pian!!

Jenna, Dean, Frank & minä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti