maanantai 11. helmikuuta 2013

#85 Olipas viikonloppu!

Huhhuh, onneksi on maanantai! Oli kyllä sellainen viikonloppu (niin hyvässä kuin pahassakin) että vie varmasti koko viikon toipua siitä :D

Olin keskiviikosta perjantaihin kuumeessa ja sänkypotilaana kotona. Ihanat koirat eivät valittaneet vaikkeivät päässeetkään kovin pitkille lenkeille, tyytyivät nukkumaan kipeän äipän viekusssa päivät ja iltaisin painivat keskenään ja söivät luita. On ihanaa, kun koirat jotenkin ymmärtävät että olen kipeä enkä jaksa lähteä niitä heti aamusta lenkittämään. Yleensä ne pyytävät etuovella lenkille mutta kun olin sairaana, ne pyysivät vain takapihalle jonne ne pääsevät juoksentelemaan vapaana ja muuten olivat tyytyväisen oloisia sisällä. Ihan kuin ne "sairastaisivat" minun kanssani täällä, kun normaalisti niillä on virtaa kuin pienissä pattereissa iltaisin varsinkin! Onneksi ihana siskoni kävi miehensä kanssa lenkittämässä koirat torstaina, niin ne pääsivät vähän pidemmälle lenkille :)

Onko muiden koirat samanlaisia "myötätuntosairastajia" omistajien ollessa kipeitä? 

Sisko oli leiponut runebergintorttuja, oli ihania! :)

Perjantai-illalla suuntasimme koirien kanssa Kojonkulmalle vanhempieni luokse, ja voi sitä riemun määrää kun "bestikset" Simo ja Lara näkivät toisensa viikon eron jälkeen. Alkoi sellainen riehuminen ja leikkiminen että meinasi seinät tulla vastaan kaveruksilla. Vanhempieni ystävät tulivat kylään ja ilta kului pelejä pelaillen ja syöden, oli kiva ilta!


Lauantaina suuntasimme Laran ja Simon kanssa luolatreeneihin Pöytyälle Annen luokse. Tarkoitus oli lähinnä palautella Laralle mieleen mitä siellä LUT-putkilla tehtiinkään ja Simon oli tarkoitus päästä tutustumaan paikkoihin ja hieman haistelemaan (ja Simon tyyliin maistelemaan) mille haisee kettu ja ketun kakka. ;) Simo tutustui hieman uhkarohkeasti kettuun, ei siis ehkä penaalin terävin kynä ainakaan vielä mutta rohkea ja reipas lapsi se kuitenkin kaikesta huolimatta on :)

Lara taas muisti hienosti mikä on homman nimi ja liikkui ihan hyvin putkessa ketun perässä, mutta saisi olla hieman hoikemmassa kunnossa, niin sen olisi helpompi liikkua ahdingoissa. Tarkoitus olisikin molemmat nartut hoikistaa kevään mittaan ja viedä ne LUT-kokeisiin. Laran ruokamäärän vähensin 2dl:n päivämäärästä 1,6dl:aan päivässä, Veera syö lihaa noin 60g päivässä. Ja tietysti lisää liikuntaa, nyt olisi aika otolliset kelit hyvälle hankitreenille kun viime yönä satoi lunta reippaasti taas.

Jos Veera saisi päättää, se mieluummin nukkuisi kaikki päivät :D

Lauantai-illalla lähdin pitkän pohdinnan jälkeen ystäväni luokse Poriin viettämään iltaa, kun olo tuntui jo sen verran paremmalta että jaksoin lähteä. Ilta sujui mukavasti syöden, juoden ja jutellen hyvien ystävien kanssa pitkästä aikaa, voitte uskoa että juttua riitti! Loppuillasta suunnattiin paikalliseen baariin, jossa sattui hieman ikävä välikohtaus. Muistoksi jäi tummunut, kipeä korva ja pää mutta onneksi baarin henkilökunta hoiti tilanteen ammattitaidolla ja suuremmilta haavereilta vältyttiin. Kyllä taas miettii minkälaisia sekopäitä joka paikassa liikkuu nykyään!

Eilinen vietettiinkin sitten vielä Kojonkulmalla leffaa katsoen ja rentoutuen. Koirat pääsivät joka päivä juoksemaan pihalle vapaana, ja oi että että ne nauttivat kun saivat kirmata pitkin pihaa täydessä laukassa! Pikkuinen Simokin pysyi hienosti isompien perässä eikä lähtenyt omille teilleen.



Tänä aamuna lähdettiinkin sitten kohti kotia, tai koirat vein kotiin ja itse suuntasin töihin. Aamulla tuntui, kuin olisin ollut kuukauden poissa töistä vaikka todellisuudessa olin vain kaksi päivää sairaslomalla. Lara jäi vielä maalle ja "mustapää-klaani" eli Simo ja Veera lähtivät kaupunkiin.
Tällä viikolla olisi tiedossa hieman rauhallisempi viikko menojen suhteen, koirien osalta hyvinkin rauhallinen lukuunottamatta Veeran TOKO-treenejä :)

Mukavaa viikon alkua kaikille lukijoille!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti