tiistai 5. kesäkuuta 2018

#186 Suurin on poissa


Suurin on poissa ♥

Frank on hävinnyt viimeisen taistelunsa ja nukkunut ikiuneen rakkaimpiensa tuudittamana.

Elämän epäreiluus iski päin kasvoja toukokuisena kauniina kesäpäivänä. Frank sai eläinlääkärissä toivottoman elinennusteen vain reilun viiden vuoden ikäisenä. Viikkoja aiemmin Frankissa oli huomattu outoa rauhallisuutta, vaikkakin se oli loppuun asti äärettömän terävä ja kaikesta kiinnostunut koira. Eläinlääkärissä oudot oireilut ja rauhallisuus selittyikin nopeasti, massalöydöksinä useammasta isosta sisäelimestä. Koiran luonteesta ja ennenkaikkea sisusta kertoo jotain se, että Frankin veriarvot olivat niin huonot, että koira olisi tarvinnut välitöntä verensiirtoa. Sen ei olisi kaikella järjellä pitänyt pystyä kävelemään enää itse. Vähänkään pienempi määrä punasoluja olisi tarkoittanut tajuttomuutta, koska aivot eivät olisi saaneet tarpeeksi happea. Frank jaksoi silti painaa senkin eläinlääkärireissun täysillä, niinkuin se aina teki - jokaisesta päivästä täysillä nauttien.


Lopulta kuitenkin Frankin äiti Jenna joutui tekemään raskaimman mahdollisen päätöksen, ja päästämään Frankin ikiuneen lauantaina 12.5.2018. Jenna vietti ensimmäistä äitienpäiväänsä pienen poikansa äitinä seuraavana päivänä, enkä voi sanoin kuvailla sitä tuskaa jonka hänen silmistään silloin näin. Ainoa mikä siinä hetkessä lohdutti, oli tieto siitä, että Frankin on nyt hyvä olla. Frank oli kaikilla tavoin hieman erityinen koira ja luulen, että siksi sen menetyskin tuntui niin paljon suuremmalta. Elämä tuntui sinä päivänä erityisen epäreilulta ja maailma kohtuuttoman tuskaiselta paikalta elää.

Vaikka Frankin elämä jäi aivan liian lyhyeksi, se ehti lyhyessä ajassa kokemaan paljon asioita. Se lensi kasvattajaltaan Yhdysvalloista Suomeen äitienpäiväviikonloppuna vuonna 2013. Frankin kasvattajaystävä Dean tuli koiran mukana saattamaan sen Suomeen. Olimme Jennan kanssa Deania ja Frankia vastassa lentokentällä, ja muistan ikuisesti sen hetken kun pieni, tuiman näköinen terrierinpää kurkisti lentolaukusta ensimmäisen kerran. En voi sanoa että se oli rakkautta ensi silmäyksellä, sillä Frank ilmoitti heti kovaäänisesti lentokentällä olevansa koko paikan kingi :D Se viikonloppu Deanin, Frankin ja koko meidän sekä Johannan perheen kanssa on jäänyt mieleeni upeana aikana.

Frank muutti asumaan luokseni Loimaalle, jossa ehdimme asua vuoden verran yhdessä. Kiersimme paljon näyttelyissä aina ulkomaita myöden, ja Frank pärjäsi hienosti. Se oli hieman haastava koira kuljettaa ja pitää näyttelyissä, kun se tykkäsi kyllä kertoa kaikille olevansa paikalla. Näyttäviä sisääntuloja tehtiin siis tämän koiran kanssa useasti :D Näyttelykehässä se antoi itsestään aina 110%. En ole sellaista koiraa koskaan saanut kehässä viedä, enkä usko että toista samanlaista tulen koskaan viemäänkään. Frank kun voitti, se voitti itsensä eikä esittäjänsä (allekirjoittaneen amatöörin) ansiosta. Se kantoi ja esitti kehässä itsensä niin upeasti, että oma aiemmin melko suurikin esiintymisjännitys kaikkosi Frankin kanssa tyystin.


Näyttelyissä mieleenpainuvin muisto on vuoden 2014 Raision KR:n Elonäyttelyn RYP3. Sillä reissulla meni vähän kaikki ensin pieleen - aamulla kolaroin autoni etupuskurin parkkiruudussa olleeseen kivipäätyyn. Minulla oli puhjennut juuri ennen näyttelyitä enterorokko, jonka takia jalkapohjani ja käteni olivat täynnä rakkuloita, ja kehässä esiintyminen oli todella tuskaista! Mutta kaiken kaikkiaan se oli todella upea reissu jota en unohda koskaan.

Kun löysin nykyisen aviomieheni keväällä 2014 ja päätimme perustaa yhteisen kotimme Tampereelle, oli selvää, etten voi ottaa kaikkia koiriani mukaan. Siskoni Jenna asui tuolloin Kyrössä ja huomasimme pian, että Frank vietti enemmän aikaa hänen luonaan kuin minun kanssani. Se oli selkeästi tykästynyt Jennaan, jolla oli enemmän jakamatonta aikaa Frankille. Frank rauhoittui selkeästi maaseudun rauhassa, kun sai viettää enemmän aikaa ulkona. Niin päätimme, että Frank jäisi Jennalle pysyvästi asumaan. Myöhemmin kesällä Jenna adoptoi Viipurin koiratarhalta Emily-nimisen narttukoiran Frankin kaveriksi. Heistä tulikin ylimmät ystävykset, Frank isoveljenä piti Emilyn puolia ja arempi Emily uskalsi Frankin rinnalla kohdata uuden maailman pelottavat asiat.


Jennan luona Frank ehti elää neljä onnellista vuotta, eläen normaalia kotikoiran elämää. Viimeisen reilun puolen vuoden ajan Jennan ollessa äitiyslomalla Frank sai nauttia yhä enemmän huomiosta. Frank nautti siitä, että hänen kanssaan oltiin. Halailu ja paijailu sai Frankin aina "urisemaan" tyytyväisenä. Heidän perheensä kasvoi marraskuussa pienellä ihanalla poikavauvalla, jonka Frank otti heti terrierin suurella sydämellä avosylin vastaan. Alusta asti oli selvää, että Frank on Ikon isoveli. Heillä vieraillessani mietin monesti, että Iko oppii hienosti koirien kanssa eloa Frankin kanssa. Frankia lempeämpää perheenjäsentä kun sai etsiä. Nyt voimme vain kertoa Ikolle tarinoita Frankista, jonka kanssa hän ehti melkein puolen vuoden ikään asti yhdessä elää.

Frank haudattiin kauniille paikalle lähelle heidän kotiaan, jossa Frank saa katsoa joka päivä auringonlaskua. Kävin itse haudalla vasta viime viikolla yhdessä Jennan kanssa, joka oli laittanut paikan kauniiksi. Tuskainen suru palasi taas polttamaan sisältä, on vaikea vieläkin käsittää että Frank on todella poissa.

Lepää rauhassa pikkuinen taistelijamme, emme unohda sinua koskaan ♥



FI MVA BALJTV-13 Halcar Jersey Boy

6.11.2012-12.5.2018

Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua,
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi.
Ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti